RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 07.09.2021/Pykälä 100
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta |
§ 100 |
07.09.2021 |
VUODEN 2021 TAMMI-KESÄKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTOINTI
211/04.041/2021
E-Symplk 07.09.2021 § 100
Hallintokuntia on ohjeistettu raportoimaan toimielimiä kuluvan vuoden toiminnasta ja taloudesta. Etelä-Satakunnan ympäristölautakunnan/ympäristötoimiston toiminta ja talous on tammi-kesäkuussa v. 2021 edennyt lähes suunnitelmien mukaisesti, mutta keväällä terveysvalvonnan tarkastuksia kohteissa jouduttiin jättämään tekemättä koronaepidemian vuoksi. Toimintatuotot koko ympäristölautakunnan osalta ovat talousarvion mukaiset (53,2 %) ja henkilöstökulut (44,8 %), johon ei vielä sisälly lomarahoja, alittavat jonkin verran talousarvion. Toteutuneet palvelujen ostot (38,5 %) sekä aine-, tarvike- ja tavarahankinnat (53,4 %) ovat myös lähellä puolivuotisarviota. Vuokramenot (52,8 %) ensimmäisellä puolivuotisjaksolla ovat talousarviota suuremmat kuten myös laskennalliset erät (58,3 %).
Tehtäväalueilla yksittäisiä poikkeamia talousarvioon ovat:
- Rakennusvalvonnan maksutulot ovat selvästi talousarviota suuremmat
- Maa-ainesten oton valvontamaksuja ei ole vielä peritty, koska valvonta ajoittuu syksyyn
Puolivuotisraportin perusteella näyttää tällä hetkellä siltä, että Ympäristölautakunnan on mahdollista pysyä tulo- ja menoarviossa tai tehdä talousarviota parempi nettotulos.
Investointeja ei v. 2021 ole ollut. Esityslistan liitteenä on v. 2021 tammi-kesäkuun toteumavertailu.
Ympäristöpäällikkö:
Ympäristölautakunta merkitsee toiminnan ja talouden raportin tiedokseen.
Päätös:
Esityksen mukaan.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |