RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.05.2021/Pykälä 82
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 82 |
24.05.2021 |
SÄKYLÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2021
300/01.010/2017
KH 24.05.2021 § 82
Kunnissa tulee laatia henkilöstö- ja koulutussuunnitelma. Ohjeistuksen mukaan suunnitelma on laadittava organisaation tarpeiden mukaisesti. Siinä pitää käsitellä muun muassa seuraavia osa-alueita: henkilöstön rakennetta ja määräaikaisten työsuhteiden kehitystä ja periaatteita erilaisten työsuhdemuotojen käytöstä ja ikääntyneiden sekä työkyvyttömyysuhan alaisten henkilöiden työkyvyn ylläpidosta. Lisäksi suunnitelmaan on sisällytettävä koulutussuunnitelma, joka sisältää henkilöstön nykyisten ja tulevien osaamistarpeiden arvion sekä suunnitelman henkilöstön kouluttamisesta.
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelman ensisijaisena tavoitteena on henkilöstön osaamisen kehittämiseen liittyvän toiminnan lisääminen ja sen suunnitelmallisuuden varmistaminen. Tämän lisäksi vuoden 2014 alusta voimaan tulleen lainsäädännön mukaan kunnat voivat hakea koulutuskorvausta 10 % menetetyistä palkkakuluista työttömyysvakuutusrahastolta, jos koulutus on perustunut suunnitelmaan, kestänyt vähintään tunnin ja työntekijä on saanut siltä ajalta palkkaa. Käytännössä koulutusten tulee perustua Säkylän kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan ja niistä on tehtävä asianmukainen viranhaltijapäätös.
Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain mukaan (20.12.2013/1138) kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain henkilöstö- ja koulutussuunnitelma. Säkylän kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan on kirjattu, että suunnitelman toteutumista arvioidaan vuosittain yhteistyötoimikunnassa.
Säkylän kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2021 vastaa rakenteeltaan vuoden 2020 suunnitelmaa.
Esityslistan liitteet:
- Säkylän kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2021
Lisätietoja:
Sivistysjohtaja Päivi Österman, puh. 044 5170 008
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus käsittelee vuoden 2021 Säkylän kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelman ja merkitsee sen tiedoksi.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |