RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 01.03.2022/Pykälä 17
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta |
§ 17 |
01.03.2022 |
LAUTAKUNNAN ALAISTEN VIRANHALTIJAPÄÄTÖSTEN TIEDOKSI SAATTAMINEN
E-Symplk 01.03.2022 § 17
Kuntalain 92 §:n mukaan mm:
"Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos kunnat niin sopivat."
Hallintosäännön 45a §:n mukaan: "Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.
Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä."
Hallintosäännön 45b §:n mukaan:
"Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheenjohtajalle ja esittelijälle.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."
Päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä kirjallisesti.
Em. viranhaltijan ratkaistavaksi siirretyt lupa- ym. asiat, joita ei voi ottaa toimielimen käsiteltäväksi, on tarkoituksenmukaista tuoda kuitenkin tiedoksi ympäristölautakunnalle.Lautakunnan tiedoksi saatetaan päätösehdotuksessa mainitut viranhaltijapäätökset. Päätökset esitellään tarvittaessa kokouksessa.
Ympäristöpäällikkö:
Lautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi seuraavat viranhaltijapäätökset:
TOIMIELIMELLE YLEISESTI MÄÄRÄTTY RATKAISUVALTA, JOKA ON DELEGOITU VIRANHALTIJOILLE
Ympäristöpäällikkö
§ 1 Ilmoitus melua aiheuttavasta toiminnasta
§ 2 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Huittinen
§ 3 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Huittinen
§ 4 Poikkeaminen ympäristönsuojelumääräyksistä, Eura
§ 5 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Huittinen
Rakennustarkastaja ja tarkastusinsinööri
Eura § 1-17
Lupa Rakennushanke Rakennuspaikan osoite
22-1001-I Ulko-oven ja avokuistin Honkilahdenraitti 143b
rakentaminen rakennuksen etupuolelle.
22-1002-I Asuinrakennuksen Keskitie 20
ulkovuoriremontti
22-1003-I Aurinkosähkö-
järjestelmän rakentaminen rehusuulin/ Präikäntie 153
navetan katolle.
22-1004-I Takka asuin- Antintie 27
rakennukseen
22-1001-R Konesuoja/tekninen tila Nummentie 40
22-1002-T Jäähdytyskontti Nummentie 40
22-1003-T Luistelukoppi Nummentie 40
22-1004-R Vierasaitta/varasto Vähäjärvenpolku 38a
22-1001-RM Rakennusaikainen Tuiskulantie 63
muutos
22-1002-RM Rakennusaikainen Ilmoitussuontie 6
muutos
22-1006-T Maalämpökaivo Ilvesmäentie 16
22-1008-R Asuinrakennuksen Loukovainiontie 15
laajennus
22-1005-I Puistomuuntamon Liesjärventie 108
rakentaminen sähkönjakelua varten
22-1006-I Lasten leikkimökki/ Filppulantie 4b
pelimaja
22-1007-T Talousrakennuksen Harvasrinne 6
peruskorjaus
22-1010-R Talousrakennus Poikkikuja 21
22-1007-I Kevyttakan ja teräshormin Sorkkistentie 45
asentaminen asuinrakennukseen.
Huittinen § 1-10
Lupa Rakennushanke Rakennuspaikan osoite
22-5001-T Jätevesijärjestelmän Salorannantie 46
uusiminen
22-5002-R Loma-asunnon Punkalaitumentie 531
rakentaminen ja asuinrakennuksen
purkaminen
22-5003-I Maalämpökaivon Niementie 31
poraaminen
22-5004-I Kevytrakenteinen Porintie 750
autosuoja
22-5005-T Konesuojan Loimijoentie 402
päätykatokset
22-5006-R Talousrakennus ja Niementie 62
vanhan talousrakennuksen purkaminen 22-5007-R Porsaiden Korkeakoskentie 457
välikasvattamon rakentaminen
22-5008-R Kuivurin laajentaminen Korkeakoskentie 582
lämpökeskuksella
22-5009-R Autosuoja-varasto, Asevelikuja 7
asuinrakennuksen julkisivu- ja sisätilamuutokset 22-5010-T Jätevesijärjestelmän Kangastie 335
uusiminen
Säkylä § 1-11
Lupa Rakennushanke Rakennuspaikan osoite
22-3001-PI Asuinrakennuksen Koivusaarentie
purkaminen
22-3001-R Pihasauna Hitsarintie 3
22-3001-I Vanhan klapivaraston Linjatie 58
päivitys hakevarastoksi.
22-3004-R Pihasauna Plassinkulmantie 7
21-3103-R Omakotitalo Leiritie 17
21-3104-R Talousrakennus Leiritie 17
22-3005-T Käyttötarkoituksen Jussilantie 1
muutos
22-3003-I Vuolukivitakan asennus. Pyhän Henrikintie 523
22-3002-I Asuinrakennus laajennus Pyhän Henrikintie 523
22-3002-R Asuinrakennus Leiritie 7
22-3003-R Autotalli Leiritie 7
HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVA RATKAISUVALTA
Ympäristöpäällikkö
§ 1 Terveystarkastajan tehtävien hoitaminen
§ 2 Terveystarkastajan osittainen virkavapaus
Lautakunta päättää, että se ei käytä kuntalain 92 §:n ja hallintosäännön 45a §:n mukaista otto-oikeuttaan.
Päätös:
Esityksen mukaan.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |