RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.01.2022/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 5 |
24.01.2022 |
LUSIKKAOJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS K 38 ja 39
19/41.413/2022, 96/41.413/2018
KH 24.01.2022 § 5
Asemakaavan muutos koskee 1988 vahvistetun Lusikkaojan rakennuskaavan puistoaluetta ja loma-asuntotonttia sekä osaa liikennealueista.
Asemakaavamuutosalue sijaitsee noin 2 kilometrin päässä Säkylän keskustan palveluista luoteeseen Pyhäjärven rannassa. Aluetta rajaa Pyhäjärven ja Rantatien lisäksi erillispientalo- ja loma-asuntoalueet. Suunnittelualueen laajuus on noin 1 ha.
Alue on pääosin metsäistä virkistysaluetta. Alueella sijaitsee yksi loma-asunto.
Asemakaavan laatimiseen on ryhdytty maanomistajan aloitteesta. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on tutkia alueen tiivistämismahdollisuuksia osoittamalla alueelle uusia AO-tontteja sekä RA-tontti.
Kaava-alue on yksityisen omistuksessa.
Alueella on voimassa Säkylän kunnanvaltuuston 19.9.2016 hyväksymä oikeusvaikutteinen Säkylän osayleiskaava, jossa asemakaava-alueelle on osoitettu lähivirkistysaluetta (VL) sekä loma-asuntoaluetta (RA).
Alueella on voimassa vuonna 1978 hyväksytty Lusikkaojan asemakaava, jossa alue on osoitettu puistoksi (P) ja loma-asuntoalueeksi (RH), jolle saa rakentaa sen kutakin täyttä 800 m2 kohti rakennusalaltaan enintään 80 m2:n suuruisen yksikerroksisen lomarakennuksen. Puistoon on osoitettu kulkuyhteydet (k) RH-tonteille. Vuonna 1998 vahvistetussa Lusikkaojan asemakaavassa Rantatie on osoitettu yleisen tien alueeksi (LYT). Tiealueelle on osoitettu erilliset ajoneuvoliittymät rakennuspaikoille.
Esityslistan liitteet:
- Selostus 30.8.2021
- Kaavakartta ja määräykset 30.8.2021
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.8.2021
Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Tekninen johtaja Tarmo Saarinen, puh. 044 5171 014
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy Lusikkaojan asemakaavan (korttelit 38 ja 39) muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja luonnosvaiheen aineistot (30.8.2021).
Kaavoituksen vireilletulosta ilmoitetaan osallisille ja luonnosvaiheen aineistot selostus, kaavakartta ja määräykset sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (30.8.2021) asetetaan nähtäville.
Lausunnot pyydetään Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Satakuntaliitolta, Satakunnan museolta ja Etelä-Satakunnan ympäristötoimistolta.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |