RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 14.12.2021/Pykälä 142
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta |
§ 142 |
14.12.2021 |
LAUTAKUNNAN ALAISTEN VIRANHALTIJAPÄÄTÖSTEN TIEDOKSI SAATTAMINEN
E-Symplk 14.12.2021 § 142
Kuntalain 92 §:n mukaan mm:
"Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos kunnat niin sopivat."
Hallintosäännön 45a §:n mukaan: "Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.
Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä."
Hallintosäännön 45b §:n mukaan:
"Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheenjohtajalle ja esittelijälle.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."
Päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä kirjallisesti.
Em. viranhaltijan ratkaistavaksi siirretyt lupa- ym. asiat, joita ei voi ottaa toimielimen käsiteltäväksi, on tarkoituksenmukaista tuoda kuitenkin tiedoksi ympäristölautakunnalle.Lautakunnan tiedoksi saatetaan päätösehdotuksessa mainitut viranhaltijapäätökset. Päätökset esitellään tarvittaessa kokouksessa.
Ympäristöpäällikkö:
Lautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi seuraavat viranhaltijapäätökset:
TOIMIELIMELLE YLEISESTI MÄÄRÄTTY RATKAISUVALTA, JOKA ON DELEGOITU VIRANHALTIJOILLE
Ympäristöpäällikkö
§ 54 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Huittinen
§ 55 Poikkeus ympäristönsuojelumääräyksistä, Eura
§ 56 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Eura
§ 57 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Huittinen
§ 58 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Huittinen
§ 59 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Huittinen
§ 60 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Huittinen
Rakennustarkastajat ja tarkastusinsinööri
Eura § 223-237
Lupa Rakennushanke Osoite
21-1121-R Pihasauna Kauruuntie 87
21-1123-R Käyttötarkoituksen muutos, Kirkkotanhua 9
päiväkoti asuinrakennukseksi
21-1124-R Asuinrakennuksen laajennus Mäntykuja 6
kuisti ja terassi
21-1060-I Jätevesijärjestelmä Vaaniintie 441
21-1036-RJ Asuinrakennus / Paneliantie 9
rakennusluvan
voimassaoloajan jatkaminen
21-1062-I Olemassaolevan vajan Riihihaantie 55b
ilmoitus
21-1125-R Vapaa-ajanasunto Kolakoskenkuja 97
21-1126-R Autokatos Kolakoskenkuja 97
21-1127-R Pihasauna Kolakoskenkuja 97
21-1122-R Saunarakennus Turajärventie 133
21-1128-R Asuinrakennuksen muutos/ Ilmoitussuontie 26
hormi
21-1129-R Piharakennuksen laajennus Mestiläntie 53
21-1130-T Asuinrakennuksen julkisivu- Pekanpolku 2
laajennus
21-1035RJ Talousrakennuksen sisätila- Häijynmäentie 335
muutos / rakennusluvan
voimassaoloajan jatkaminen
21-1061-I Huone Mekaanikontie 1
tuotantorakennukseen
Huittinen § 204-217
Lupa Rakennushanke Osoite
21-5204 Jätevesijärjestelmän Rantakyläntie 39
uusiminen
21-5205-T Omakotitalon sisätilamuutos, Loimijoentie 288
peruskorjaus ja ilmanvaihto-
laitteiston asennus
21-5206-R Omakotitalo, autokatos/ Kuninkaistenmäenkatu 31
varasto
21-5207-RJ Rakennusluvan voimas- Karhiniementie 397
saolojan jatkaminen 3 vuotta
21-5208-I Maalämpökaivojen poraa- Lantinkuja 2
minen
21-5209-PI Asuinrakennuksen purka- Rauhalantie 170
minen polttamalla
21-5210-I Maalämpökaivojen Norrintie 18
poraaminen
21-5211-I Aurinkopaneelien asenta- Sallilantie 54
minenasuinrakennuksen
katolle
21-5212-R Omakotitalon laajentaminen Kangastie 378
ullakolle, julkisivu- ja sisä-
tilamuutokset
21-5213-R Viiden kentän padelhalli Vallihaudankatu 2
21-5214-T Teräskartiosiilo 160 m3 Soinilantie 35
21-5216-I Maalämpökaivon Torkinkatu 27
poraaminen
21-5217-T Jätevesijärjestelmän Palojoentie 735
uusiminen
Säkylä § 168-182
Lupa Rakennushanke Osoite
21-3065-I Maalämpökaivot Korventie 115
21-3012-RJ Rakennusluvan piden- Annelintie ´6
täminen, asuinrakennus
21-3096-T Padel-kentän rakentaminen Urheilutie 2
21-3069-T Julkisivumuutos Viskaalinkuja 7
21-3066-I Oviaukon alkuperäiseksi Ruistie 1
muuttaminen
21-3095-T Talousrakennus Luvalahdentie 290
21-3097-R Vapaa-ajan asunto Kuustontie 57
21-3067-I Grillikatos Vuorenmaantie 651
21-3068-I Maalämpökaivo Vampulantie 225
21-3014-RJ Rakennusluvan piden- Hevoshaantie 196
täminen, loma-asunto
21-3098-T Siirrettävä lämpökontti Karhiantie 275
21-3008-PI Vanhan asuinrakennuksen Fransinaukio
purku
21-3009PI Asuinrakennuksen purku Rauhalanpolku 28
21-3015-RM Muutospiirustusten Turuntie 133
hyväksyminen
Lautakunta päättää, että se ei käytä kuntalain 92 §:n ja hallintosäännön 45a §:n mukaista otto-oikeuttaan.
Päätös:
Esityksen mukaan.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |