RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.11.2021/Pykälä 232
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 232 |
29.11.2021 |
AVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN / SÄKYLÄN TALVI- JA JATKOSOTAMUSEON SÄÄTIÖ
604/04.046/2017
KH 29.11.2021 § 232
Säkylän Talvi- ja jatkosotamuseon säätiö on toimittanut kunnalle osoitetun 19.11.2021 päivätyn seuraavan sisältöisen avustusanomuksen:
"Anomus
Anomme toiminta-avustusta museolle. Koronatilanteesta johtuen museo voitiin avata vasta 1.6. ja useita sovittuja ryhmä- ja koululaisvierailuja peruuntui. Ryhmiä on ollut muutamia syksyn aikana. Säkylän koululaiset ovat päässeet museoon veloituksetta. Varusmiesten ja koululaisten vierailut jatkuvat toivottavasti ensi vuonna. Kesän aikana museon toimesta tehtiin tutkimus Pula-ajan vaikutuksesta Pyhäjärviseudun elämään.
Tehdyt tutkimukset ovat luettavissa nettisivuillamme www.sakylantalvijajatkosotamuseo.fi
Anomme 4000 € avustusta jonka avulla toivomme selviytyvämme ensi vuodesta.
Koronatilanteen aiheuttamiin tappioihin ei ole saatu tukea.
Antti Raunio Ilpo Nurmi
Säätiön hallituksen pj Museonhoitaja"
Museo anoi vuodelle 2020 avustusta 3.000 euroa ja tällöin kunnanhallitus myönsi avustusta 1.500 euroa.
Kunnan edustajana säätiön hallituksessa toimii Torsti Ruokoski.
Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus myöntää Säkylän Talvi- ja jatkosotamuseon säätiölle 3.000 euron toiminta-avustuksen.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
----
Puheenjohtaja Pertti Huitu ja kvalt III vpj Kullervo Kauppi ilmoittivat olevansa esteellisiä asiassa ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Varapuheenjohtaja Timo Kuusisto toimi puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ajan.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |