RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.09.2021/Pykälä 174
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 156 |
31.08.2021 |
Kunnanhallitus |
§ 174 |
13.09.2021 |
KUNNAN EDUSTAJIEN VALITSEMINEN IKÄÄNTYVIEN NEUVOSTOON
310/01.011/2021
KH 31.08.2021 § 156
Kuntalaki 27 §
"Vanhusneuvosto
Ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.
Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta."
Säkylän kunnanvaltuusto on perustanut vanhusneuvoston 1.1.2005 alkaen. Kunnanhallitus on perusturvalautakunnan esityksestä hyväksynyt vanhusneuvoston uusitun toimintaohjeen kokouksessaan 3.12.2012 § 255. Uusittu toimintaohje tuli voimaan 1.1.2013.
Ikääntyvien neuvosto on kuntalain 30 §:n tarkoittama vaikuttamistoimielin, jolle ei voi siirtää toimivaltaa tehdä hallintopäätöksiä.Tehtävänä on tuoda edustamansa ryhmän näkemykset kunnan toimintaan ja päätöksentekoon lausunnoilla ja aloitteilla
Ikääntyvien neuvoston kokouksista laaditaan muistio, joka toimitetaan Säkylän kunnalle.
Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus nimeää Säkylän kunnan edustajiksi ikääntyvien neuvostoon neljä jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 2021-2025. Neuvoston sihteerin nimeää sote-johtaja.
Päätös:
Kunnanhallitus valitsi Säkylän kunnan edustajiksi Ikääntyvien neuvostoon vuosiksi 2021-2025:
Edustaja |
Varaedustaja |
Vaaranen Leija |
Järvinen Jaana |
Sianoja Riitta |
Palomäki Raila |
Palmula Risto |
Männistö Kirsi |
Jaspa Marjo |
Salo Veikko |
Neuvoston sihteerin nimeää sote-johtaja.
======
KH 13.09.2021 § 174
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus tarvittaessa muuttaa tai täydentää ikääntyvien neuvoston kokoonpanoa.
Päätös:
Kunnanhallitus täydensi ikääntyvien neuvoston kokoonpanoa yhdellä jäsenellä, Jarmo Kyllönen ja varajäsenellä, Ville Reko.
Säkylän kunnan Ikääntyvien neuvoston kokoonpano on vuosina 2021-2025 seuraava:
Edustaja |
Varaedustaja |
Vaaranen Leija |
Järvinen Jaana |
Sianoja Riitta |
Palomäki Raila |
Palmula Risto |
Männistö Kirsi |
Jaspa Marjo |
Salo Veikko |
Kyllönen Jarmo |
Ville Reko |
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |