RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2021/Pykälä 137
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 137 |
31.08.2021 |
VALTUUSTON 16.8.2021 PITÄMÄN KOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN TARKASTAMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO
KH 31.08.2021 § 137
Kunnanjohtaja:
Todetaan valtuuston päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä ja päätetään niiden täytäntöönpanosta seuraavaa:
21 § Valtuuston vaalilautakunnan valitseminen 2021-2025: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä valituiksi tulleille, ao. hallintokunnalle sekä tehdään tarvittavat merkinnät luottamushenkilörekisteriin.
22 § Valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä valituille. Puheenjohtajien valinnasta ilmoitetaan myös eri viranomaisille. Tehdään tarvittavat merkinnät luottamushenkilörekisteriin.
23 § Ilmoitukset valtuustoryhmistä ja valtuutettujen istumajärjestys: Merkitään kunnanhallituksen tiedoksi.
24 § Valtuuston koollekutsuminen ja kokouksista tiedottaminen: Merkitään kunnanhallituksen tiedoksi.
25 § Valtuuston pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä talous- ja hallintotoimialalle.
26 § Kunnanhallituksen jäsenten ja varajäsenten valitseminen: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä valituiksi tulleille, ao. hallintokunnalle sekä tehdään tarvittavat merkinnät luottamushenkilörekisteriin.
27 § Tarkastuslautakunnan valitseminen 2021-2025: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä valituiksi tulleille, ao. hallintokunnalle sekä tehdään tarvittavat merkinnät luottamushenkilörekisteriin.
28 § Keskusvaalilautakunnan jäsenten valitseminen 2021-2025: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä valituiksi tulleille, ao. hallintokunnalle sekä tehdään tarvittavat merkinnät luottamushenkilörekisteriin.
29 § Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenten valitseminen 2021-2025: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä valituiksi tulleille, ao. hallintokunnalle sekä tehdään tarvittavat merkinnät luottamushenkilörekisteriin.
30 § Teknisen lautakunnan jäsenten valitseminen 2021-2025: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä valituiksi tulleille, ao. hallintokunnalle sekä tehdään tarvittavat merkinnät luottamushenkilörekisteriin.
31 § Etelä-Satakunnan ympäristölautakunnan jäsenten valitseminen 2021-2025: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä valituiksi tulleille, ao. hallintokunnalle, Euran kunnalle, Kokemäen ja Huittisten kaupungille sekä tehdään tarvittavat merkinnät luottamushenkilörekisteriin.
32 § Sivistyslautakunnan jäsenten valitseminen 2021-2025: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä valituiksi tulleille, ao. hallintokunnalle sekä tehdään tarvittavat merkinnät luottamushenkilörekisteriin.
33 § Lautamiesten valinta Satakunnan käräjäoikeuteen 2021-2025: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä valituille lautamiehille ja Satakunnan käräjäoikeuteen. Tehdään tarvittavat merkinnät luottamushenkilörekisteriin.
34 § Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valitseminen 2021-2025: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä valituille uskotuille miehille ja muille viranomaisille. Tehdään tarvittavat merkinnät luottamushenkilörekisteriin.
35 § Jäsenen nimeäminen poliisin neuvottelukuntaan 2021-2025: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä valituille jäsenille ja Lounais-Suomen poliisilaitokselle. Tehdään tarvittavat merkinnät luottamushenkilörekisteriin.
36 § Jäsenten valitseminen Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon 2021-2025: Ilmoitetaan valtuuston päätöksestä valituille jäsenille ja Satakunnan sairaanhoitopiirin ky:lle. Tehdään tarvittavat merkinnät luottamushenkilörekisteriin.
37 § Valtuustoaloite / Aloitteiden seurannan parantaminen; Aloite otetaan kunnanhallituksen käsittelyyn.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |