Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 05.04.2022/Pykälä 32

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Sivistyslautakunta

§ 32

05.04.2022

 

KEVÄÄN 2022 KOULUKULJETUSKYSELYJEN YHTEENVETO

 

436/33.334/2020

 

SIVLK 05.04.2022 § 32

 

Säkylässä on n. 320 kuljetusoppilasta ja vuoden 2021 aikana toteutuneet koulukuljetuskustannukset olivat 490.000 €. Säkylän kunnan sivistystoimi toteutti koulukuljetuskyselyt Webropol -palvelun kautta 31.1.-13.2.2022 välisenä aikana. Tavoitteena oli selvittää koulukuljetusten sujuvuutta mm. reittisuunnittelun, tiedottamisen, kuljetusten toteuttamisen ja turvallisuustekijöiden näkökulmasta sekä mahdollisia esiin nousevia kehitystarpeita. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetuskilpailutus toteutettiin keväällä 2021, joten koulukuljetuskyselyn toteuttaminen koettiin tarpeelliseksi.

 

 

Palautetta pyydettiin kaikilta koulukuljetukseen osallistuvien esi- ja perusopetuksen oppilaiden huoltajilta, koulukuljetukseen osallistuvilta yläkoululaisilta ja koulukuljetuksia operoivilta liikennöitsijöiltä. Kyselylinkki lähetettiin huoltajille ja yläkoululaisille Wilman kautta sekä liikennöitsijöille sähköpostin kautta. Kyselylinkki lähetettiin yhteensä 320:n kuljetusoppilaan 437:lle huoltajalle. Mikäli samassa perheessä on useita kuljetettavia ja niitä, jotka kulkevat eri kuljetusreitillä, niin huoltajia pyydettiin vastaamaan kyselyyn oppilaittain. Kyselylinkki lähetettiin 123:lle yläkoululaiselle ja kuudelle liikennöitsijälle.

 

 

Kyselyyn vastasi 102 huoltajaa eli vastausprosentti oli 23 %. Yläkoululaisista kyselyyn vastasi 56 oppilasta ja vastausprosentti oli 46 %. Neljä liikennöitsijää vastasi kyselyyn, joten vastausprosentti oli 67 %. Vastausten perusteella huoltajista 73 % ja yläkoululaisista 70 % oli joko tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä kunnan järjestämiin koulukuljetuksiin kokonaisuutena.

 

Huoltajilta saatujen vastausten perusteella parannettavaa on mm. koulukuljetuksiin liittyvien ohjeiden ja lomakkeiden löydettävyydessä Säkylän kunnan nettisivuilta. Koulukuljetushakemuksen on voinut helmikuusta 2022 alkaen täyttää sähköisesti Wilmassa. Tämä osaltaan helpottaa lomakkeen löydettävyyttä. Koulukuljetusperiaatteet ovat myös sähköisen hakemuslomakkeen liitteenä. Vastausten perusteella koulukuljetusten koronaturvallisuus ja aikataulussa pysyminen koettiin parhaimmin toteutettuina osa-alueina.

 

 

Yläkoulun oppilaiden vastausten perusteella kuljettajien ystävällinen asiakaspalvelu ja autojen hyvä kunto saivat parhaat arviot. Tärkeimpiä kehittämiskohteita ovat aikataulussa pysyminen ja koronaturvallisuus.

 

 

Liikennöitsijöiden vastausten perusteella teiden huono talvikunnossapito nousee ongelmallisimmaksi seikaksi kuljetusten osalta. Liikennöitsijöiden vastausten perusteella yhteistyö kaikkien toimijoiden kanssa on sujuvaa.

 

 

Saatujen palautteiden perusteella koulukuljetuksiin liittyvää toimintaa kehitetään ja esiinnousseita ongelmakohtia pyritään ratkaisemaan. Liikennöitsijöihin kohdistetut palautteet käydään yhdessä läpi kunkin liikennöitsijän kanssa.

 

 

Sivistystoimen hallintopäällikkö Sarita Sandelin esittelee kyselyn vastauksia tarkemmin kokouksessa. Esityslistan liitteenä koulukuljetuskyselyn vastausraportit.

 

Lisätietoja:

Sivistystoimen hallintopäällikkö Sarita Sandelin, puh. 044 783 1070

 

Sivistysjohtaja:

Sivistyslautakunta merkitsee tiedokseen koulukuljetuskyselyn yhteenvedon.

 

Päätös:

Esityksen mukaan.

 

 

Pöytäkirjan liitteenä koulukuljetuskyselyn vastausraportit.

 

 

======


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa