RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liiketoimintaryhmä
Pöytäkirja 03.02.2022/Pykälä 1
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Liiketoimintaryhmä |
§ 1 |
03.02.2022 |
KUNNAN KUULUMISET
257/05.051/2019
LIIKETOI 03.02.2022 § 1
Kokouksen alussa kunnanjohtaja Teijo Mäenpää kertoi kunnan kuulumisista seuraavat asiat:
- Hyvinvointialueiden muodostaminen on käynnissä ja se työllistää kuntaa tällä hetkellä jonkin verran. Kunnalta näyttäisi siirtyvän hyvinvointialueelle noin 170 henkilön työtehtävät.
- Tilinpäätös 2021 on valmistumassa ja ennakkotietojen perusteella se näyttäisi olevan noin 2 milj. euroa ylijäämäinen.
- Säkylän kunnalla on alhaisin lainamäärä / asukas kaikista Satakunnan kunnista eikä näköpiirissä ole mittavia investointeja. Talousarvion mukaisia investointeja tehdään ja vuositasolla investoidaan merkittävästi myös vesi- ja viemäriverkostoon.
- Keskusteltiin kunnan asuntotilanteesta sekä asukasviihtyvyydestä.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |