RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.02.2022/Pykälä 17
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tekninen lautakunta |
§ 17 |
23.02.2022 |
LEIRITIEN KATUVALAISTUKSEN RAKENTAMINEN
70/45.452/2022
TEKNLK 23.02.2022 § 17
Talousarvion investointiosassa on varattu määrärahaa vanhojen katuvalaistusten rakentamista varten. Leiritien varteen asemakaavoitetulle asuinrakennusalueelle on rakennettu omakotitaloja ja tonteista on enää yksi varaamatta. Tarkoitus on vuoden 2022 aikana toteuttaa Leiritien alueelle katuvalaistus ja vuoden 2023 aikana asfaltointityöt.
Suunnitelmat on teetetty Suunnittelutoimisto Hakala Oy:llä v. 2015 ja ne tulee vielä vähäisiltä osiltaan tarkistuttaa suunnittelutoimistolla ennen tarjouskilpailuun laittamista.
Suunnitelmat sisältävät led-valaistuksen.
Tarkoitus on käyttää rajattua hankintamenettelyä ja pyytää tarjoukset kunnan tarjouspyyntökilpailuissa aikaisemmin menestyneiltä urakoitsijoilta. Urakan tulee valmistua viimeistään 13.9.2022.
Tarjouspyyntöasiakirjat esitellään kokouksessa.
Lisätietoja:
Tekninen johtaja Tarmo Saarinen, puh. 02-8328 317
Tekninen johtaja:
Lautakunta hyväksyy Leiritien katuvalaistushankkeen hankintamenettelyn ja suunnitelmat. Lautakunta valtuuttaa teknisen johtajan päivittämään suunnitelmat ja laittamaan tarjouspyyntöaineistot kilpailutettavaksi. Lautakunta valitsee urakoitsijan myöhemmin teknisen johtajan valmistelun pohjalta.
----------
Tekninen johtaja täydensi päätösehdotustaan niin että Leiritien katuvalaistuksen lisäksi hankkeeseen sisältyvät rannassa sijaitsevan kävelyreitin puistovalaistus ja Levonmaantien valaistus.
Päätös:
Esityksen mukaan.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |