Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 01.03.2022/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sivistyslautakunta

§ 17

01.03.2022

 

VUODEN 2022 KYLÄTOIMINTARAHAN JAKAMINEN / KYLÄYHDISTYKSET

 

72/04.046/2022

 

SIVLK 01.03.2022 § 17

 

Kuntaliitoksen yhteydessä sovittiin, että Säkylä omaksuu Köyliön noudattaman käytännön vuosittaisesta toiminta-avustuksesta aktiivisille kyläyhdistyksille. Yhtenevä käytäntö koskee kaikkia Säkylän alueella toimivia aktiivisia, käytännön merkittävää toimintaa harjoittavia kyläyhdistyksiä.

 

 

Vuoden 2022 talousarviossa on sivistyslautakunnan tehtäväalueella varattu määräraha käytettäväksi projekteihin, joihin osallistuminen katsotaan kunnan kannalta tarkoituksenmukaiseksi.

 

 

Avustuksen määrä vuonna 2021 oli 1.200 e / kyläyhdistys. Sivistyslautakunta voi kuitenkin käyttää harkintavaltaa avustuksen suuruuteen hakijan antamien selvitysten perusteella.

 

 

Ilman anomusta tai puutteellisin liittein avustusta ei voida myöntää.

 

 

Kylätoimintarahan hakemisen mahdollisuudesta tiedotetaan kyläyhdistysten puheenjohtajia kirjeellä / pöytäkirjan otteella. Yhdistyksillä on mahdollisuus hakea toimintaansa vuosiavustusta 31.3.2022 mennessä. Avustusta haetaan kerralla koko vuoden toimintaan varten eikä määrärahoja yksittäisiin kohteisiin voi enää myöhemmin hakea.

 

Sivistysjohtaja:

Sivistyslautakunta julistaa kylätoiminnan avustukset haettavaksi 31.3.2022 mennessä.

 

 

Avustuksen saamisen edellytyksenä on aktiivinen toiminta merkittävien tapahtumien ym. muodossa jo avustusta edeltävänä vuonna, sekä kirjallinen suunnitelma vastaavan tyyppisestä kuluvan vuoden toiminnasta. Sivistyslautakunta päättää avustusten jakamisesta harkintansa mukaan.

 

 

Anomukseen tulee liittää:

 

- toimintakertomus 2021

 

- toimintasuunnitelma 2022 ja

 

- selvitys edellisen vuoden avustuksen käytöstä

 

Päätös:

Esityksen mukaan.

 

 

======


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa