RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 01.02.2022/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 9 |
01.02.2022 |
SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN SAATAVIEN POISTAMINEN KIRJANPIDOSTA
26/04.042/2017
SOTELK 01.02.2022 § 9
Hallintosäännön 29 §:n mukaan sosiaali- ja terveyslautakunta päättää saatavien poistamisesta kirjanpidosta ja maksujen perinnästä luopumisesta.
Kirjanpitolain 3 luvun 2 §:n mukaan tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Kirjanpitolain 5 luvun 2 §:ssä todetaan edelleen, että saamiset merkitään taseeseen nimellisarvoon, kuitenkin enintään todennäköiseen arvoon. Lisäksi tuotoista vähennetään kuluina ne menot, joista ei todennäköisesti enää kerry niitä vastaavaa tuloa, samoin kuin menetykset (KPL 5:1).
Kirjanpidosta poistamisesta huolimatta saatavien perintää tulee edelleen jatkaa. Poistettavat saatavat merkitään erilliseen luetteloon siihen saakka, kunnes saatava mahdollisesti saadaan tai se vanhenee.
Kirjanpidosta esitetään poistettavaksi seuraavat saatavat vuodelta 2020:
Saatavan luonne |
velallisten lkm |
poistaminen euromäärä |
Kotihoidon, tukipalveluiden, asumis- palveluiden ja kotisairaalan maksut |
19 |
11.077,42 |
Yleislaskutus, sote |
1 |
111,81 |
Lääkärin vastaanoton maksut |
89 |
3.956,31 |
Sairaalan maksut |
20 |
7.201,70 |
Suun terveydenhuollon maksut |
44 |
3.920,46 |
Fysioterapian maksut |
13 |
438,20 |
Ulkokuntalaskutus |
1 |
5,00 |
Yhteensä |
|
26.710,90 |
Lisäksi poistetaan yksi saatava vuodelta 2019: suun terveydenhuollon maksut 23,87 €.
Ko. saatavia on peritty asianmukaisesti.
Lisätietoja:
Hallintopalvelusihteeri Sirpa Salo, puh. 044 732 8115
Sosiaali- ja terveysjohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää poistaa kirjanpidosta saatavia vuodelta 2020 yhteensä 26.710,90 € ja 23,87 € vuodelta 2019. Kirjanpidosta poistamisesta huolimatta saatavien perintää jatketaan. Kirjanpidosta poistettavista saatavista pidetään erillistä luetteloa.
Päätös:
Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |