RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 01.02.2022/Pykälä 2
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 2 |
01.02.2022 |
LASTENSUOJELUN SIJAISHUOLLON PERHEHOITAJIEN HOITOPALKKIOT V. 2022
78/21.214/2021
SOTELK 01.02.2022 § 2
Perhehoitajille maksettavien hoitopalkkioiden määrää tulee perhehoitolain (263/2015) 16 §:n mukaan tarkistaa kalenterivuosittain työntekijän eläkelain (395/2006) 96 §:ssä tarkoitetulla palkkakertoimella.
Perhehoitajille maksettavia kulu- ja käynnistämiskorvauksia sekä toimeksiantosopimuksessa sovittuja kulukorvauksia tulee perhehoitolain (263/2015) 19 §:n mukaan tarkistaa kalenterivuosittain vuoden alusta elinkustannusindeksin edellisen vuoden lokakuun vuosimuutoksen mukaisesti.
Säkylässä perhehoidon palkkioita ja kulukorvauksia määrättäessä on noudatettu Satakunnan lastensuojelun kehittämisyksikön suositusta ohjeellisena, kuitenkin niin, että erityisestä syystä on voitu poiketa suosituksesta.
Lisätietoja:
Perhekeskuksen päällikkö, vt. Anna Kivimäki, puh. 044 732 8159
Sosiaali- ja terveysjohtaja:
Säkylän kunta korottaa 1.1.2022 alkaen perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset Satakunnan lastensuojelun kehittämisyksikön suosituksen mukaisesti.
Korotetun hoitopalkkion osalta noudatetaan kuitenkin Kelan päätöstä kotihoidontuen suuruuden suhteen.
Päätös:
Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |