Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.02.2022/Pykälä 10

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sivistyslautakunta

§ 10

08.02.2022

 

LAUTAKUNNAN ALAISTEN VIRANHALTIJAPÄÄTÖSTEN TIEDOKSI SAATTAMINEN

 

SIVLK 08.02.2022 § 10

 

 

Kuntalain 92 §:n mukaan mm:

 

 

"Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

 

Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

 

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

 

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

 

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

 

2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

 

3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat."

 

 

Hallintosäännön 45a §:n mukaan:

 

"Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

 

 

Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä."

 

 

Hallintosäännön 45b §:n mukaan:

 

"Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

 

Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.

 

 

Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheenjohtajalle ja esittelijälle.

 

 

Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."

 

 

Päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä kirjallisesti.

 

 

Lautakunnan tiedoksi saatetaan päätösehdotuksessa mainitut viranhaltijapäätökset. Päätökset esitellään tarvittaessa kokouksessa.

 

Sivistysjohtaja:

Lautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

 

Sivistysjohtaja

 

Henkilöstöpäätös

 

2021

 

107 § Hanketyöntekijän / koulukuraattorin palkkaaminen ja. 3.1.-20.12.2022

 

108 § Koulunkäyntiohjaajien työaikajärjestelyt joululomalla lv 2021-2022

 

109 § Päiväkodin johtajan sijaisen määrääminen aj. 22.12.2021-31.5.2022/Onnimannin päiväkoti

 

2022

 

1 § Eron myöntäminen koulunkäyntiohjaajan tehtävästä 6.1.2022 alk./Kepolan koulu

 

2 § Varhaiskasvatuksen opettajan palvelussuhteen päättyminen 10.1.2022 alk./Keskustan päiväkoti

 

3 § Huovinrinteen koulun koulunkäyntiohjaajien viikkotyöajan muutos aj. 1.1.-4.6.2022

 

4 § Isosäkylän koulunkäyntiohjaajan viikkotyöajan muutos aj. 1.1.-4.6.2022

 

5 § Määräaikaisen esiopetuksen avustajan palkkaaminen Kepolan kouluun aj. 10.1.-3.6.2022

 

6 § Varhaiskasvatuksen hallintopalvelusihteerin tehtävien hoitaminen aj. 1.1.-28.2.2022

 

7 § Kirjastotoimenjohtajan tehtävien hoitaminen aj. 1.1.-30.4.2022

 

8 § Kansalaisopiston apulaisrehtorin viransijaisuus aj. 26.1.-31.5.2022

 

Muu päätös

 

1 § Sivistystoimen vastuualueiden ja vastuuhenkilöstön nimeäminen sekä tositteidn hyväksyminen vuonna 2022

 

3 § Tutkimuslupahakemus / Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävissä toimivien asenteet ja mahdollisuudet liittyen digitaalisuuden hyödyntämiseen varhaiskasvatuksessa

 

 

Rehtori / Huovinrinteen koulu

 

1 § Koulunkäyntiohjaajan palkkaminen aj. 10.1.-4.6.2022

 

 

Rehtori / Lallin koulu

 

9 § Koulun tilojen käyttöanomus/Kankaanpään kyläyhdistys

 

 

Rehtori / Säkylän yhteiskoulu ja Säkylän seudun lukio

 

1 § Kuvataiteen tuntiopettajan sijaisuus aj. 10.1.-30.6.2022

 

3 § Opiskelijan ottaminen Säkylän seudun lukioon alk. 10.1.2022

 

 

Päiväkodin johtaja / Keskusta

 

2 § Määräaikaisen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan palkkaaminen aj. 10.1.-31.7.2022

 

7 § Palkattoman työvapan myöntäminen varhaiskasvatuksen lastenhoitajalle aj. 10.1.-30.6.2022

 

8 § Palkattoman työvapan myöntäminen varhaiskasvatuksen lastenhoitajalle aj. 10.1.-30.6.2022

 

9 § Määräaikaisen varhaiskasvatuksen opettajan palkkaaminen aj. 10.1.-30.6.2022

 

10 § Määräaikaisen varhaiskasvatuksen opettajan palkkaaminen aj. 10.1.-30.6.2022

 

11 § Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan palkan tarkistus aj. 10.1.-30.6.2022

 

12 § Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan palkan tarkistus aj. 10.1.-30.6.2022

 

13 § Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan palkan tarkistus aj. 10.1.-30.6.2022

 

15 § Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan palkan tarkistus aj. 31.1.-31.7.2022

 

 

Ruokapalvelupäällikkö

 

Ruokapalveluyksikkö/sivistys:

 

1 § Määräaikaisen ruokapalvelutyöntekijän palkkaaminen aj. 10.1.-5.6.2022

 

 

Lautakunta päättää, että se ei käytä kuntalain 92 §:n ja hallintosäännön 45a §:n mukaista otto-oikeuttaan.

 

Päätös:

Esityksen mukaan.

 

 

======


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa