RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 28.02.2022/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanvaltuusto |
§ 54 |
04.10.2021 |
Kunnanhallitus |
§ 18 |
07.02.2022 |
Kunnanvaltuusto |
§ 4 |
28.02.2022 |
VALTUUSTOALOITE / VALTIONAVUSTUKSILLA TOTEUTETTAVIEN HANKKEIDEN VIESTINNÄSTÄ KUNTALAISILLE
427/01.014/2021
SAKKVALT 04.10.2021 § 54
Kokoomuksen valtuustoryhmän 4.10.2021 tekemä valtuustoaloite:
"1. ALOITTEEN PERUSTELUT
Valtionavustuslain merkitys
Kuntien kehittämishankkeita rahoitetaan (myös) Valtionavustuslain (L Valtionavustuslaki 27.7.2001/688) perusteella. Esimerkkinä sivistystoimen toimialasta on Säkylässä alkava kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu (Laki kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta 1046/2020). Säkylän sivistystoimen toimialalla tämä tarkoittaa noin puolen miljoonan tulorahoitusta (lähde: Sivistystoimenjohtaja Päivi Östermanin koulutus luottamushenkilöille 28.9.2021). Edellisellä valtuustokaudella sivistyslautakunta sai yhteenvedon haetuista ja käynnissä olevista hankkeista esim. sivistystoimialan osalta yhdessä kokouksessa (23.3.2021 § 12).
Hallintosääntö
Hallintosäännön 5 § määrittelee, että "Kunnanhallitus, lautakunnat, kunnanjohtaja sekä toimialojen johtavat viranhaltijat huolehtivat, että kunnan asukkaat ja palvelun käyttäjät saavat riittävästi tietoja valmisteltavana olevista yleisesti merkittävistä asioista ja voivat osallistua ja vaikuttaa näiden asioiden valmisteluun".
Kuntastrategia
Voimassa olevan kuntastrategian mukaisesti myös "Toimintatapojen Ja reagointinopeuden tulee seurata yhteiskunnan kehitystä."
Kuntastrategiassa on otettava huomioon myös Kuntalain (L Kuntalaki 10.4.2015/410) perusteella henkilöstöpolitiikka. Kunnan henkilöstön resurssien riittävyyttä ja jaksamista on seurattava suhteessa hankkeiden määrään ja tavoitteisiin.
Kuntamarkkinointi
Kunnassa meneillään tai tulossa olevat hankkeet ovat yksi esimerkki kunnan kehittämisestä. Niistä avoimesti viestiminen ja tiedottaminen on myös tärkeä osa kunnan imagon rakentamista.
2. VALTUUSTOALOITE: HANKKEET SELKEÄSTI KUNNAN WWW-SIVUILLE
Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että viestintää ja tiedottamista seurantaa parannetaan merkittävästi nostamalla hankkeet toimialoittain Säkylän kunnan www-sivuille.
Seurantasivustoilla tulee näkyä yhteenvetona esim. toimiala, hankkeen aloituspäivämäärä, hankkeen toteutuksen vastuuhenkilö, hankkeen resursointi, sen käsittelyvaiheet päivämäärineen sekä hankkeen vaikutukset kuntalaisten hyvinvointiin ja kunnan elinvoimaisuuteen.
ALLEKIRJOITUKSET
Pertti Huitu, Marjo Jaspa, Kullervo Kauppi, Jani Peltonen, Susanna Salo-Kimppa, Mikko Torkkeli"
Päätös:
Kunnanvaltuusto päätti antaa valtuustoaloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
======
KH 07.02.2022 § 18
Pääosa valtion rahoituksella tuettavista hankkeista toteutetaan sivistyksen toimialalla. Näiden hankkeiden sisältö on lisätty kunnan nettisivuille ja sivuja päivitetään tarvittaessa.
Lisätietoja:
Sivistysjohtaja Päivi Österman, puh. 044 5170 008
Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
SAKKVALT 28.02.2022 § 4
Päätös:
Kunnanvaltuusto totesi aloitteen loppuun käsitellyksi.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |