RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.12.2021/Pykälä 246
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 246 |
20.12.2021 |
TOIMITILOJEN JA ALUEIDEN HALLINTAOHJE
518/01.010/2021
KH 20.12.2021 § 246
Kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden (maa- ja vesialueet, rakennukset, kiinteät rakenteet ja laitteet) vuokralle antamisesta ja ottamisesta. (Hallintosääntö 22 § 2.6 kohta).
Kunnanhallituksella on oikeus siirtää toimivaltaa asiassa alaiselleen toimielimelle tai viranhaltijalle.
Kunnanhallitus on antanut voimassa olevan toimitilojen ja alueiden hallintaa koskevan ohjeen 15.10.2007 (229 §).
Toimitilaohjetta on päivitetty ajantasaiseksi.
Esityslistan liitteet:
- Toimitilojen ja alueiden hallintaohje 1.1.2022
Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy toimitilojen ja alueiden hallintaohjeen (esityslistan liitteenä).
Ohje tulee voimaan 1.1.2022 alkaen ja sillä korvataan aiempi hallintaohje (Kh 15.10.2007).
Ohjeella siirretään edelleen hallintosäännön 22 §:n 2.6 kohdan mukaista kiinteän omaisuuden vuokralle antamista ja ottamista koskevaa toimivaltaa. Toimivallan siirtopäätös on voimassa toistaiseksi ja siitä tehdään merkintä toimivallan siirtämistä koskevaan luetteloon.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
Pöytäkirjan liitteenä on Toimitilojen ja alueiden hallintaohje 1.1.2022.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |