RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 23.09.2021/Pykälä 55
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 55 |
23.09.2021 |
SEUDULLISEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELIREKISTERIN HALLINNOINTI
57/21.212/2018
SOTELK 23.09.2021 § 55
Seudullista asumispalvelujen palvelusetelituottajarekisteriä on hallinnoinut vuodesta 2017 alkaen Säkylän kunta (perusturvaltk 15.12.20216 § 91). Muut mukana olevat toimijat ovat tällä hetkellä Huittinen ja Kessote (Kessote eli 1.1.2021 alkaen Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, aiemmin Eurajoen ja Nakkilan kunnat sekä Harjavallan ja Kokemäen kaupungit). Säkylää ennen hallinnoijana toimi Huittisten kaupunki (2014-2016).
Palveluseteli on yksi tapa järjestää asumispalveluja ikääntyneille kunnan omien palvelujen lisäksi. Palveluseteli myönnetään ainoastaan yksityisten sosiaali- ja terveydenhuollon asumispalvelujen hankkimiseksi. Palveluseteli on tarkoitettu asumispalvelujen hoivapalvelumaksuun.
Seudullisessa asumispalvelujen palvelusetelijärjestelmässä mukana olevien kuntien ja kuntayhtymän viranhaltijat ovat keskustelleet hallinnoinnin siirtämisestä Kessotelle 1.1.2022 alkaen.
Lisätietoja:
Ikääntyvien palvelujen päällikkö Niina Kuisma, puh. 050 517 1025
Sosiaali- ja terveysjohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että palvelusetelirekisterin hallinnointi Säkylän kunnassa päättyy 31.12.2021.
Päätös:
Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |