RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.10.2021/Pykälä 116
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta |
§ 116 |
12.10.2021 |
LAUTAKUNNAN ALAISTEN VIRANHALTIJAPÄÄTÖSTEN TIEDOKSI SAATTAMINEN
E-Symplk 12.10.2021 § 116
Kuntalain 92 §:n mukaan mm:
"Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos kunnat niin sopivat."
Hallintosäännön 45a §:n mukaan: "Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.
Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä."
Hallintosäännön 45b §:n mukaan:
"Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheenjohtajalle ja esittelijälle.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."
Päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä kirjallisesti.
Em. viranhaltijan ratkaistavaksi siirretyt lupa- ym. asiat, joita ei voi ottaa toimielimen käsiteltäväksi, on tarkoituksenmukaista tuoda kuitenkin tiedoksi ympäristölautakunnalle.Lautakunnan tiedoksi saatetaan päätösehdotuksessa mainitut viranhaltijapäätökset. Päätökset esitellään tarvittaessa kokouksessa.
Ympäristöpäällikkö:
Lautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi seuraavat viranhaltijapäätökset:
TOIMIELIMELLE YLEISESTI MÄÄRÄTTY RATKAISUVALTA, JOKA ON DELEGOITU VIRANHALTIJOILLE
Ympäristöpäällikkö
§ 30 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Huittinen
§ 31 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Huittinen
§ 32 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Säkylä
§ 33 Ympäristönsuojelumääräyksistä poikkeaminen, Huittinen
§ 34 Ympäristönsuojelumääräyksistä poikkeaminen, Huittinen
§ 35 Ympäristönsuojelumääräyksistä poikkeaminen, Eura
§ 36 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta,
Eura
§ 37 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Eura
§ 38 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Eura
§ 39 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Eura
§ 40 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Eura
§ 41 Ympäristönsuojelumääräyksistä poikkeaminen, Huittinen
§ 42 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Eura
§ 43 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Säkylä
§ 44 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Eura
Ympäristöylitarkastaja
§ 25 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, Säkylä
§ 26 Ajoneuvon siirtopäätös, Säkylä
Rakennustarkastaja, tarkastusinsinööri
Eura § 174-202
Lupa Rakennushanke Osoite
21-1005-P Asuinrakennuksen
purkaminen Ilmoitussuontie 6
21-1009-SUU Suunnittelutarveratkaisu Heikkilänkulmantie 120
21-1025-RJ Lomarakennuksen
muutostyöt /
rakennusluvan
voimassaoloajan
pidentäminen Kolinkalliontie 6
21-1026-RJ Pesuhallin laajennus /
rakennustöiden
aloittamisajan pidentäminen Neitsytmäentie 3
21-1027-RM Muutospiirustusten
hyväksyminen Ruohomäenkulmantie 281
21-1028-RM Muutospiirustusten
hyväksyminen Tiitisentie 142
21-1029 -RM Muutospiirustusten
hyväksyminen Tiitisentie 142
21-1031-RJ Varastorakennus /
rakennusluvan
voimassaoloajan
pidentäminen. Kaskistontie 86
21-1032-I Jätevesijärjestelmän
uusiminen. Akonnokka 48
21-1032-RJ Asuinrakennus /
rakennusluvan
voimassaoloajan
pidentäminen. Kärmemäentie 34
21-1050-I Sadelippa vapaa-ajan
asunnon sisäänkäyntiin. Kolakoskenkuja 99
21-1051-I Maalämpö Häijynmäentie 83
21-1052-I Julkisivumuutos Kaaritie 18
21-1053-I Julkisivumuutos Markkulantie 8
21-1054-I Metallinen puutarhavaja Naskinkuja 7
21-1055-I Ulkokaton uusiminen,
ikkunoiden korjaus,
ulkoseinien vähäinen
korjaus. Luotteenperäntie 13
21-1056-I Vaja, 9,6 m2 Savikontie 225
21-1084-R Asuinrakennus Heikkilänkulmantie 120
21-1096-R Pihasauna Kahalantie 113
21-1097-T Asuinrakennuksen
julkisivumuutos Uikkutie 28
21-1098-T Asuinrakennuksen
julkisivumuutos Aronkuja 3
21-1099-R Asuinrakennuksen
laajennus Kahalantie 125b
21-1100-R Asuinrakennuksen
laajennus Eerikintie 9
21-1101-R Maatalouskonehalli Harjunummentie 16
Huittinen § 145-175
Lupa Rakennushanke Osoite
21-5145-I Maalämpökaivojen
poraaminen (2 kpl) Turuntie 33
21-5146-I Kevytrakenteinen
vaja 9 m² Lauttakylänkatu 22
21-5147-I Maalämpökaivon
poraaminen Löysälänkatu 17
21-5148-I Maalämmön keruuputkisto Kirkonkyläntie 301
21-5149-I Maalämpökaivon
poraaminen Torkinkatu 9
21-5150-T Jätevesijärjestelmän
uusiminen Kukonharjantie 660
21-5151-R Pihasauna Torkinkatu 24
21-5152-R Takan, savupiipun ja
terassien rakentaminen Vahaojankatu 3
21-5153-T Avokatos
maatalousrakennuksen
yhteyteen Perkiöntie 125
21-5154-R Varastohalli Metsälinnankatu 36
21-5155-R Varastohalli Metsälinnankatu 11
21-5156-R Konehalli Karhiniementie 288
21-5157-I Maalämpökaivojen
poraaminen (2 kpl) Kirjatie 5
21-5158-I Julkisivujen värimuutokset Risto Rytin katu 42
21-5159-I Kesäkeittiö Sulingonkatu 1
21-5160-I Maalämpökaivon poraaminen Einonpolku 4
21-5161-I Maalämpökaivon
poraaminen Tiemestarinkatu 22
21-5162-T Jätevesijärjestelmän
uusiminen Klaavolantie 300
21-5163-T Jätevesijärjestelmän
uusiminen Karhiniementie 386
Säkylä § 132-150
Lupatunnus Rakennushanke Osoite
21-3007-PI Rakennuksen purku Vanhakyläntie 280
21-3056-I Jätevesijärjestelmä Kraputie 82b
21-3057-I Siirrettävä varastorakennus Vihtorintie 14
21-3058-I Raja-aita, pihavarasto,
tynnyrisauna Kolinummentie 98
21-3059-I Uimalaituri Arisuontie 46
21-3060-I Vapaa-ajan asunnon muutos Kolinummentie 98
21-3061-I Julkisivumuutos ja
huoneistojärjestelyn muutos Hyypyntie 63
21-3074-T Julkisivumuutos Kaislatie 5
21-3076-R Konehalli Hinnerjoentie 127
21-3078-T Asuinrakennuksen
julkisivumuutos Rantatie 722
21-3079-T Saunarakennuksen
julkisivumuutos Rantatie 722
21-3080-R Omakotitalon rakentaminen Koivusaarentie 39
21-3084-R Tynnyrisauna Kolinummentie 98
HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVA RATKAISUVALTA
Ympäristöpäällikkö
§ 8 Terveystarkastajan osittainen virkavapaus ja tehtävien hoitaminen
Lautakunta päättää, että se ei käytä kuntalain 92 §:n ja hallintosäännön 45a §:n mukaista otto-oikeuttaan.
Päätös:
Esityksen mukaan.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |