Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.09.2021/Pykälä 49

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sivistyslautakunta

§ 49

14.09.2021

 

SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUSAJAT LOPPUVUODEN 2021 AIKANA

 

500/01.012/2016

 

SIVLK 14.09.2021 § 49

Hallintosäännön 134 § mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

 

Hallintosäännön 135 § mukaan:

"Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

 

 

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.

 

 

Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.

 

 

Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla."

 

 

Hallintosäännön 136 § mukaan:

"Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti. Tällöin kunnanhallitus tai sen nimeämä viranhaltija vastaa siitä, että tähän tarvittavat tekniset laitteet, järjestelmät ja tietoliikenneyhteydet ovat käytettävissä."

 

 

Kokoukset pidetään pääsääntöisesti lähikokouksina, mutta tilanteen mukaan voidaan tarvittaessa pitää myös etäkokous.

 

Sivistysjohtaja:

Sivistyslautakunta päättää, että sivistyslautakunnan kokoukset pidetään loppuvuoden 2021 aikana pääsääntöisesti kerran kuussa tiistaisin klo 17.00. Kokoukset pidetään tilanteesta riippuen joko ennalta ilmoitetussa paikassa tai sähköisesti etänä Teams-yhteydellä.

 

Päätös:

Esityksen mukaan.

 

 

======


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa