Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.09.2021/Pykälä 57

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sivistyslautakunta

§ 57

14.09.2021

 

LAUTAKUNNAN ALAISTEN VIRANHALTIJAPÄÄTÖSTEN TIEDOKSI SAATTAMINEN

 

SIVLK 14.09.2021 § 57

 

 

Kuntalain 92 §:n mukaan mm:

 

 

"Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

 

Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

 

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

 

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

 

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

 

2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

 

3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat."

 

 

Hallintosäännön 45a §:n mukaan:

 

"Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

 

 

Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä."

 

 

Hallintosäännön 45b §:n mukaan:

 

"Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

 

Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.

 

 

Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheenjohtajalle ja esittelijälle.

 

 

Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."

 

 

Päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä kirjallisesti.

 

 

Lautakunnan tiedoksi saatetaan päätösehdotuksessa mainitut viranhaltijapäätökset. Päätökset esitellään tarvittaessa kokouksessa.

 

Sivistysjohtaja:

Lautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

 

Sivistysjohtaja

 

Henkilöstöpäätös

 

52 § Varhaiskasvatuksen opettajan ja päiväkodin johtajan sijaisen palkkaaminen aj. 1.8.2021-28.2.2022

 

57 § Työvapaan myöntäminen koulupsyykkarille aj. 23.8.2021-31.7.2022

 

59 § Ryhmäperhepäivähoitajan palkkaaminen Kepolan ryhmäperhepäiväkotiin aj. 1.9.2021-5.6.2022

 

60 § Työtehtävän määräaikainen siirto Onnimannin päiväkodissa aj. 1.8.2021-31.7.2022

 

61 § Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan työajan muutos Keskustan päiväkodissa aj. 1.9.2021-31.8.2022

 

62 § Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan palkkaaminen Keskustan päiväkotiin aj. 1.8.2021-31.8.2022

 

63 § Erityisopettajan sijaisen palkkaaminen Lallin kouluun lv 2021-2022

 

64 § Laaja-alaisen erityisopettajan määräaikainen siirto erityisluokanopettajaksi Isosäkylän kouluun lv 2021-2022

 

65 § Laaja-alaisen erityisopettajan sijaisen palkkaaminen Isosäkylän kouluun lv 2021-2022

 

66 § Koulukuraattorin palkkaaminen aj. 23.8.2021-31.7.2022

 

67 § Suurtalouskokin palkkaaminen toistaiseksi ruokapalveluyksikköön 9.8.2021alkaen

 

68 § Ruokapalvelutyöntekijän siirto suurtalouskokin tehtävään toistaiseksi ruokapalveluyksikköön 2.8.2021 alkaen

 

69 § Eron myöntäminen varhaiskasvatuksen opettajan tehtävästä 9.8.2021 alkaen

 

70 § Henkilöstöpäätöksen kumoaminen (24.5.2021 § 29) työajan muutos määräajaksi

 

71 § Henkilökohtaisen avustajan palkkaaminen Onnimannin päiväkotiin aj. 2.8.2021-31.7.2022

 

72 § Kiertävän lastenhoitajan siirto varhaiskasvatuksen lastenhoitajaksi Keskustan päiväkotiin 1.8.2021 alkaen

 

73 § Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan (resurssilastenhoitajan) palkkaaminen Keskustan päiväkotiin aj. 2.8.2021-3.6.2022

 

74 § Varhaiskasvatuksen kiertävän lastenhoitajan palkkaaminen toistaiseksi 2.8.2021 alkaen

 

75 § Eron myöntäminen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävästä 20.8.2021 alkaen

 

76 § Eron myöntäminen koulunkäyntiohjaajan tehtävästä 10.8.2021 alkaen

 

77 § Oppivelvollisuuden valvontaa suorittavan viranhaltijan nimeäminen 1.8.2021 alkaen

 

78 § Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan jatkaminen osa-aikatyössä toistaiseksi 1.9.2021 alkaen

 

79 § Säkylän kansalaisopiston tuntiopettajat työkautena 2021-2022

 

80 § Päätöksen kumoaminen § 59 / ryhmäperhepäivähoitajan palkkaaminen määräajaksi Kepolan ryhmäperhepäiväkotiin

 

81 § Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan palkkaaminen toistaiseksi Keskustan päiväkotiin 13.9.2021 alkaen

 

82 § Eron myöntäminen hallintopalvelusihteerin tehtävästä 24.8.2021 alkaen

 

83 § Eron myöntäminen matematiikan, fysiikan ja kemian lehtorin viransijaisuudesta 22.8.2021 alkaen

 

84 § Koulunkäyntiohjaajan määräaikainen palkkaaminen aj. 6.9.2021-4.6.2022

 

85 § Säkylän kansalaisopiston tuntiopettajan tuntipalkan määrittely työkaudeksi 2021-2022

 

86 § Koulunkäyntiohjaajien sijoituspaikkojen ja viikkotyöaikojen ja tehtäväkohtaisen palkan vahvistaminen lv 2021-2022

 

87 § Ryhmäperhepäivähoitajan palkkaaminen Kepolan ryhmäperhepäiväkotiin aj. 1.9.2021-5.6.2022

 

88 § Varhaiskasvatuksen opettajan palkan korjaus 31.1.2020 alkaen

 

89 § Varhaiskasvatuksen opettajan palkan tarkistus aj. 30.8.-17.10.2021

 

90 § Työvapaan (osittaisen) myöntäminen konsultoivalle varhaiskasvatuksen erityisopettajalle aj. 1.9.-30.11.2021

 

Muu / hankinta päätös:

 

48 § Oppilaiden valitseminen koululaisten iltapäivätoimintaan lv 2021-2022

 

49 § Koulukeskuksen langattoman verkon hankinta

 

57 § Oppilaiden valitseminen koululaisten iltapäivätoimintaan lv 2021-2022 / II

 

66 § Hankintapäätös pienhankinnat / Kuntoportaiden rakentaminen Näköalalaavun jyrkänteeseen

 

67 § Hankintapäätös pienhankinnat / Harjureitin turvekammin kunnostus ja sinne johtavan polun muuttaminen esteettömäksi

 

73 § Tutkimuslupahakemus / Ihmeelliset vuodet -ryhmähallintamenetelmän (TCM) kansallinen implementaatiotutkimus

 

74 § Tutkimuslupahakemus / Lasten ja nuorten liikunta- ja terveyskäyttäytyminen Suomessa - LIITU-HBSC -tutkimus

 

75 § Työvälinekorvauksen maksaminen syyskaudelta 2021 / Säkylän kansalaisopiston opettaja

 

76 § Oppilaiden valitseminen koululaisten iltapäivätoimintaan lv 2021-2022 / III

 

77 § Työvälinekorvauksen maksaminen syyskaudelta 2021 / Säkylän kansalaisopiston opettaja

 

79 § Palkkion maksaminen Säkylän kansalaisopiston opettajainkokoukseen 1.9.2021 osallistuneille opettajille

 

80 § Tutkimuslupahakemus / CrisPrep - hanke / Opettajan kriisivalmius ja resilienssi

 

Rehtori / Huovinrinteen koulu

 

18 § Koulunkäyntiohjaajan palkkaaminen aj. 16.8.-22.12.2021

 

 

Rehtori / Isosäkylän koulu

 

74 § Työvapaan (osittaisen) myöntäminen erityisluokanopettajalle lv 2021-2022

 

 

Rehtori / Säkylän yhteiskoulu ja Säkylän seudun lukio

 

80 § Opiskelijan hyväksyminen Säkylän seudun lukioon

 

 

Päiväkodinjohtaja / Keskusta

 

50 § Varhaiskasvatuksen opettajan palkkaaminen aj. 31.5.-31.8.2021

 

53 § Työvapaan (osittaisen) myöntäminen varhaiskasvatuksen lastenhoitajalle aj. 16.8.2021-3.6.2022

 

60 § Varhaiskasvatuksen opettajan palkkaaminen aj. 12.8.2021-31.7.2022

 

62 § Varhaiskasvatuksen opettajan palkkaaminen aj. 1.9.-31.12.2021

 

 

Päiväkodinjohtaja / Onnimanni

 

62 § Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan palkkaaminen aj. 2.8.-31.1.2022

 

 

Kansalaisopiston apulaisrehtori

 

2 § Auditorion käyttö

 

 

Vapaa-aikapäällikkö

 

5 § Nuorisotilaohjaajan palkkaaminen aj. 1.9.2021-30.4.2022

 

6 § Ostopalvelusopimus / Tenniskenttien kevätkunnostus sekä monitoimikentän ylläpito

 

7 § Liikuntasalivuorot 2021-2022

 

8 § Osallistumismaksujen tilitys / Sporttia ja huolenpitoa 2021

 

9 § Kesätyöntekijän palkkaaminen

 

10 § Kesätyöntekijän palkkaaminen

 

 

 

Ruokapalvelupäällikkö

 

Ruokapalveluyksikkö/sivistys:

 

28 § Ruokapalvelutyöntekijä-siivoojan sijaisuus aj. 9.8.2021-4.4.2022

 

Terveyskeskuksen ravintohuolto/perusturva:

 

50 § Ruokapalvelutyöntekijän sijaisuus aj. 1.9.2021-31.8.2022

 

 

Lautakunta päättää, että se ei käytä kuntalain 92 §:n ja hallintosäännön 45a §:n mukaista otto-oikeuttaan.

 

Päätös:

Esityksen mukaan.

 

 

======


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa