RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 09.09.2021/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 45 |
09.09.2021 |
SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN KOKOUSAJAT
500/01.012/2016
SOTELK 09.09.2021 § 45
Hallintosäännön 134 §:n mukaan: "Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi myös perustellusta syystä peruuttaa kokouksen."
Hallintosäännön 135 § mukaan: "Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.
Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla."
Kokoukset voidaan järjestää livenä tai sähköisesti etänä.
Lisätietoja:
Sosiaali- ja terveysjohtaja Taina Juvonen, puh. 044 457 5300
Sosiaali- ja terveysjohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa ja lautakunta päättää syksyn kokouspäivistä kokouksessa. Kokoukset pidetään tilanteesta riippuen joko ennalta ilmoitetussa paikassa tai sähköisesti etänä Teams-yhteydellä.
Sosiaali- ja terveysjohtaja lisäsi päätösehdotukseen, että loppuvuoden kokoukset pidetään seuraavasti
-
to 23.9.2021
-
ti 19.10.2021
-
to18.11.2021
-
ti 14.12.2021
Kokous voidaan siirtää muuna päivänä pidettäväksi tarvittaessa.
Päätös: Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |