RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2021/Pykälä 151
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 151 |
31.08.2021 |
EMMA LOISEN TESTAMENTTIRAHASTON JÄSENTEN VALITSEMINEN 2021-2025
361/01.011/2021
KH 31.08.2021 § 151
Emma Loisen tekemän testamentin perusteella Säkylän kunnan haltuun siirtyneistä varoista on muodostettu rahasto, jonka tuottoa käytetään Emma Loisen tahdon mukaisesti vanhustenhuollon hyväksi.
Kunnanvaltuusto on 9.5.2016 § 26 hyväksynyt Emma Loisen testamenttirahaston säännöt ja samalla kumonnut ja korvannut valtuuston 30.5.1994 § 25 hyväksymät säännöt.
Sääntöjen mukaan rahaston hallinto muodostuu kahdesta kunnanhallituksen jäsenestä ja kunnanhallituksen nimeämästä viranhaltijasta.
Rahaston hallinto päättää omaisuuteen kuuluvan asunnon vuokraamisesta, käteisvarojen sijoittamisesta ja muista omaisuuden hoitoon liittyvistä tehtävistä.
Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää valita Emma Loisen testamenttirahaston hallintoon sivistysjohtajan ja kaksi muuta jäsentä vuosiksi 2021-2025.
Päätös:
Kunnanhallitus valitsi Emma Loisen testamenttirahaston hallintoon sivistysjohtajan sekä Kullervo Kaupin ja Irmeli Henrikssonin vuosiksi 2021-2025.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |