RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 07.09.2021/Pykälä 108
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta |
§ 108 |
07.09.2021 |
PENTTILÄN RAUTAVARASTO OY:N YMPÄRISTÖLUVAN RAUETTAMINEN / HUITTINEN
297/64.641/2021
E-Symplk 07.09.2021 § 108
Huittisten ympäristölautakunta on myöntänyt Penttilän Rautavarasto Ky:lle ympäristöluvan 28.2.2007 jätteiden keräämiseen, varastointiin ja jalostamiseen. Toiminta sijoittuu Huittisten kaupungin kiinteistöille Ruohola 102-421-3-4 ja Lähteenkulma 102-410-1-4 osoitteeseen Huhtamontie 199. Suunnitelmallisen ympäristölupavalvonnan yhteydessä on käynyt ilmi, että yritys ei harjoita luvassa esitetyn kaltaista ympäristönsuojelulain mukaista lupaa vaativaa toimintaa.
Yrityksen perustoimintaa on nykyään uuden raudan, tarvikkeiden ja vanerin myynti. Lupaa on aikoinaan haettu erilaisten jätteiden keräämiselle, rautaromun vastaanotolle ja jalostukselle, autojen purkutoiminnalle ja hiekkapuhallukselle. Laitoksella on 22.6.2021 suoritettu tarkastuskäynti, josta on laadittu tarkastusmuistio. Tarkastuksen perusteella todetaan, että nykyinen toiminta ei ole ympäristönsuojelulain mukaisen luvan tai ilmoituksenvarainen. Lupa on toistaiseksi voimassa oleva ja sen päättyminen tulee ratkaista lupaviranomaisessa.
Kiinteistöllä ei nykyisin harjoiteta ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 §:ssä tarkoitettua ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa eikä ympäristölupaa tarvita. Ympäristönsuojelulain 88 §:n mukaan lupaviranomainen voi päättää, että lupa raukeaa, jos toiminta on ollut keskeytyneenä yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta tai toiminnanharjoittaja ilmoittaa, ettei toimintaa aloiteta tai että toiminta on lopetettu.
Toiminnanharjoittajaa on kuultu ympäristöluvan suunnitelmallisen valvonnan yhteydessä tehdyn tarkastuksen yhteydessä. Toiminnanharjoittajan mukaan lupaa vaativa toiminta on lopetettu eikä sitä enää aloiteta uudestaan.
Lisätietoja: Ympäristöylitarkastaja Johanna Thessler, p. 040 7307 423,
johanna.thessler@sakyla.fi
Ympäristöpäällikkö:
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta päättää lopettaa Penttilän Rautavarasto Ky:lle myönnetyn ympäristöluvan, sillä kyseisellä tilalla ei enää harjoiteta ympäristönsuojelulain tarkoittamaa ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa eikä ympäristölupaa tarvita. Päätöksestä luvan rauettamiseksi peritään ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukainen 184 €:n maksu.
Päätös:
Esityksen mukaan.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |