RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liiketoimintaryhmä
Pöytäkirja 27.05.2021/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Liiketoimintaryhmä |
§ 5 |
27.05.2021 |
YRITYSTEN KUULUMISET
257/05.051/2019
LIIKETOI 27.05.2021 § 5
Säkylän yrittäjien puheenvuorossa nostettiin esiin huoli koronan runtelemista keskustan kivijalkakauppojen tilanteesta. Keskusteltiin aiheesta.
Porin prikaatin puheenvuorossa kerrottiin menossa olevasta isosta kertausharjoituksesta ja varuskunnan koronatoimenpiteistä. Varusmiehet on kasarmilla jaettu lohkoihin tartuntojen estämiseksi.
Keskusteltiin varuskunnan liikuntamahdollisuuksien parantumisesta uusien investointien myötä ja kuulimme myös, että varuskunta tarjoaa mielellään harjoittelupaikkoja liikunta-alan opiskelijoille. Huovinrinteen frisbeegolf -radasta on tulossa 18-reikäinen, lisäksi varuskunnan uimaranta on kunnostettu ja avataan yleisölle ja suunnitelmissa on myös hanke, jolla yhdistetään harjualueen liikuntareittejä toisiinsa laajemmiksi reittikokonaisuuksiksi.
MTK terveisinä kuulimme, että kotimaisen ruuan ja sen tuoteturvallisuuden arvostus on koronan myötä noussut. MTK toteuttaa yhdessä yrittäjäyhdistyksen kanssa kukkapellon liikealueelle.
=====
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |