RSS-linkki
Kokousasiat:http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.08.2021/Pykälä 123
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 123 |
09.08.2021 |
LAUTAMIESTEN VALINTA SATAKUNNAN KÄRÄJÄOIKEUTEEN 2021-2025
273/08.081/2021
KH 09.08.2021 § 123
Lain käräjäoikeuden lautamiehistä 3 §:n (22.12.2019/11) mukaan käräjäoikeuden lautamiesten lukumäärän vahvistaa Tuomioistuinvirasto. Jos käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluu useampia kuntia, Tuomioistuinvirasto vahvistaa kunkin kunnan alueelta valittavien lautamiesten määrän ensisijaisesti kuntien henkikirjoitettujen asukkaiden lukumäärän suhteessa. Jokaisesta kunnasta on kuitenkin valittava vähintään yksi lautamies.
Lautamieslain 4 §:n mukaan kunnanvaltuusto valitsee lautamiehet kunnanvaltuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Nykyisten lautamiesten toimikausi päättyy, kun kunnan valtuustot ovat valinneet uudet lautamiehet ja valinnat ovat tulleet lainvoimaisiksi.
Lautamieslain 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä.
Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.
Lautamieslain 4 §:n 3 momentin mukaan kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa. Lautamiesjärjestelmän uskottavuutta ja kansalaisten luottamusta järjestelmään saattaisi lisätä, mikäli lautamiesten joukossa olisi myös eri etnisiä ryhmiä edustavia henkilöitä.
Tuomioistuinviraston päätöksellä 11.6.2021 (TIV/67/2021) Säkylän kunta valitsee Satakunnan käräjäoikeuteen kaksi (2) lautamiestä.
Valinnassa tulee noudattaa esityslistan liitteenä olevan kirjeen (TIV 11.6.2021) ohjeita valittaville asetettavista vaatimuksista.
Esityslistan liitteet:
- Tuomioistuinviraston kirje 11.6.2021: Lautamiesten lukumäärän vahvistaminen ja muuttaminen
Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto valitsee toimikaudekseen Satakunnan käräjäoikeuteen 2 lautamiestä.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |