Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.05.2021/Pykälä 37

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sivistyslautakunta

§ 14

23.03.2021

Sivistyslautakunta

§ 37

25.05.2021

 

VUODEN 2021 KYLÄTOIMINTARAHAN JAKAMINEN / KYLÄYHDISTYKSET

 

135/04.046/2021

 

SIVLK 23.03.2021 § 14

 

 

Kuntaliitoksen yhteydessä sovittiin, että Säkylä omaksuu Köyliön noudattaman käytännön vuosittaisesta toiminta-avustuksesta aktiivisille kyläyhdistyksille. Yhtenevä käytäntö koskee kaikkia Säkylän alueella toimivia aktiivisia, käytännön merkittävää toimintaa harjoittavia kyläyhdistyksiä. Vuonna 2020 jaettiin avustuksia sovitulla tavalla. Kunnanhallitus on päättänyt, että jatkossa sivistyslautakunta myöntää kylätoimintarahan.

 

 

Vuoden 2021 talousarviossa on sivistyslautakunnan tehtäväalueella varattu määräraha käytettäväksi projekteihin, joihin osallistuminen katsotaan kunnan kannalta tarkoituksenmukaiseksi.

 

 

Avustuksen määrä vuonna 2020 oli 1.200 e / kyläyhdistys. Sivistyslautakunta voi kuitenkin käyttää harkintavaltaa avustuksen suuruuteen hakijan antamien selvitysten perusteella.

 

 

Ilman anomusta tai puutteellisin liittein avustusta ei voida myöntää.

 

 

Kylätoimintarahan hakemisen mahdollisuudesta tiedotetaan kyläyhdistysten puheenjohtajia kirjeellä / pöytäkirjan otteella. Yhdistyksillä on mahdollisuus hakea toimintaansa vuosiavustusta 30.4.2021 mennessä. Avustusta haetaan kerralla koko vuoden toimintaan varten eikä määrärahoja yksittäisiin kohteisiin voi enää myöhemmin hakea.

 

Sivistysjohtaja:

Sivistyslautakunta julistaa kylätoiminnan avustukset haettavaksi 30.4.2021 mennessä.

 

 

Avustuksen saamisen edellytyksenä on aktiivinen toiminta merkittävien tapahtumien ym. muodossa jo avustusta edeltävänä vuonna, sekä kirjallinen suunnitelma vastaavan tyyppisestä kuluvan vuoden toiminnasta. Sivistyslautakunta päättää avustusten jakamisesta harkintansa mukaan.

 

 

Anomukseen tulee liittää:

 

- toimintakertomus 2020

 

- toimintasuunnitelma 2021 ja

 

- selvitys edellisen vuoden avustuksen käytöstä

 

Päätös:

Esityksen mukaan.

 

 

======

SIVLK 25.05.2021 § 37

 

Määräaikaan 30.4.2021 mennessä avustushakemuksia tuli yhteensä 10 kpl.

 

 

Hakemukset tulivat seuraavilta kyläyhdistyksiltä: Voitoisten kyläyhdistys ry, Ristolan alueen kyläyhdistys ry, Lännen kyläyhdistys ry, Pyhäjoen kyläyhdistys ry, Tuiskulan kyläyhdistys ry, Sydänmaan kyläyhdistys ry, Kankaanpään kyläyhdistys ry, Vuorenmaan kyläyhdistys ry, Yttilän kyläyhdistys ry ja Kepolan kyläyhdistys ry.

 

Sivistysjohtaja:

Sivistyslautakunta myöntää kullekin hakijalle toiminta-avustusta 1.200 euroa.

 

Päätös:

Esityksen mukaan.

 

 

Jaana Järvinen ja Jere Tamminen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

 

======


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa