Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.05.2021/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sivistyslautakunta

§ 35

25.05.2021

 

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN SÄKYLÄN KUNNASSA LV 2021-2022

 

232/33.333/2021

 

SIVLK 25.05.2021 § 35

 

Säkylän kunta on järjestänyt 1.8.2014 alkaen koululaisten iltapäivätoimintaa koulun 1. ja 2. vuosiluokkien oppilaille sekä erityisen tuen piirissä oleville 3.-9. luokan oppilaille 570 tuntia koulujen työvuoden aikana.

 

 

Iltapäivätoimintaa järjestetään koulun työvuoden aikana lukuun ottamatta koulun loma-aikoja. Toimintaa järjestetään Isosäkylän, Huovinrinteen, Kepolan ja Lallin koulujen alueilla, mikäli alueilla on vähintään 10 toimintaan ilmoittautunutta oppilasta. Toimintaa ohjaa ja kriteerit määrittelee Säkylän kunnan iltapäivätoiminnan yleinen toimintasuunnitelma, jonka sivistyslautakunta on hyväksynyt kokouksessaan 15.3.2016 § 15.

 

 

Lukuvuoden 2021-2022 iltapäivätoimintaan ilmoittautuneita on seuraavasti:

 

Huovinrinteen koulu

4 oppilasta

Isosäkylän koulu

24 oppilasta

Kepolan koulu

11 oppilasta

Lallin koulu

4 oppilasta

 

 

Ilmoittautuneet oppilaat ovat 1. ja 2. luokan oppilaita sekä erityisen tuen piirissä olevia oppilaita.

 

 

Sivistyslautakunnan hyväksymän toimintasuunnitelman mukaan iltapäivätoimintaa järjestetään, jos ilmoittautuneita on vähintään 10. Isosäkylän ja Kepolan kouluissa on riittävä määrä ilmoittautuneita.

 

 

Huovinrinteen ja Lallin kouluissa ilmoittautuneiden määrä jää vajaaksi. Säkylän kunnan iltapäivätoiminnan yleisen toimintasuunnitelman mukaan sivistyslautakunta voi perustaa ryhmän myös tapauksessa, jos toimintaan on ilmoittautunut vähemmän kuin 10 oppilasta, jos koko jää vain vähän alle 10 oppilaan. Huovinrinteen ja Lallin koulun iltapäivätoimintaan ilmoittautuneiden määrä on selvästi alle asetetun minimin, joten iltapäivätoimintaa ei käynnistetä lukuvuonna 2021-2022 Huovinrinteen ja Lallin kouluilla.

 

Lisätietoja:

Sivistysjohtaja Päivi Österman, puh. 044 5170 008

 

Sivistysjohtaja:

Sivistyslautakunta päättää, että iltapäivätoimintaa järjestetään Säkylässä Isosäkylän ja Kepolan kouluissa.

 

Päätös:

Esityksen mukaan.

 

 

======


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa