Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 20.06.2019/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Perusturvalautakunta

§ 44

20.06.2019

 

TERVEYSKESKUSHAMMASLÄÄKÄRIN VIRKANIMIKKEEN MUUTTAMINEN YLIHAMMASLÄÄKÄRIKSI

 

292/02.021/2019

 

PERUSTLK 20.06.2019 § 44

 

Säkylän hammashoitolassa on kolme terveyskeskushammaslääkärin virkaa. Virat on perustettu 1.1.2016 Säkylä-Köyliö kuntaliitoksen yhteydessä ja samalla virkoihin on siirretty vastaavissa tehtävissä Säkylän ja Köyliön terveydenhuollon kuntayhtymässä toimineet viranhaltijat (kunnanvaltuusto 15.11.2015 § 8).

 

 

Säkylän ja Köyliön th:n ky:n tuolloin voimassa olleen hallintosäännön § 29 mukaisesti kuntayhtymän yhtymähallitus on on nimennyt vastaavaksi hammaslääkäriksi toimikauttaan 2013-2016 vastaavaksi ajaksi terveyskeskushammaslääkäri Markku Kortesolan, joka on kuntaliitoksen jälkeenkin hoitanut ko. tehtävää hammaslääkärityön lisäksi eli vastannut hammashoitolan hallinnollisesta toiminnasta ja toiminut esimiehenä muulle hammashoitolan henkilöstölle. Virkanimike on syytä muuttaa ajantasaiseksi.

 

 

Hallintosäännön 47 §:n mukaan virkanimikkeen muuttamisesta päättää henkilön valinnasta päättävä viranomainen.

 

Lisätietoja:

Ylilääkäri, vt. Susanna Holmlund, puh. 044 457 5231

 

Perusturvajohtaja:

Perusturvalautakunta päättää muuttaa yhden terveyskeskushammaslääkärin viran (viranhaltija Markku Kortesola) ylihammaslääkärin viraksi.

 

Päätös:

Perusturvalautakunta hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.

======


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa