Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 20.06.2019/Pykälä 41

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Perusturvalautakunta

§ 41

20.06.2019

 

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.7.2019 ALKAEN

 

280/21.216/2019

 

PERUSTLK 20.06.2019 § 41

 

 

 

Vammaispalvelulain 8§:n mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämäntoiminnoista.

 

 

Kuljetuspalvelua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Kuljetuspalvelun tarpeen tulee johtua vammasta tai sairaudesta, joista aiheutuva haitta on pysyvä tai pitkäaikainen. Pitkäaikaisella tarkoitetaan yleensä vähintään vuoden kestävää tilannetta.

 

 

Kuljetuspalveluihin kuuluvat vaikeavammaisen henkilön työssä käymisen, opiskelun, asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistyksen tai muun sellaisen vuoksi tarpeelliset jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset. Jokapäiväiseen elämään kuuluvia kuljetuksia ovat vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan alueella tai lähikuntiin ulottuvat kuljetukset.

 

 

Kuljetuspalveluja on järjestettävä siten, että vaikeavammaisella henkilöllä on mahdollisuus suorittaa välttämättömien työhön tai opiskeluun liittyvien matkojen lisäksi vähintään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa.

 

 

Saattajapalvelun tarkoituksena on mahdollistaa kuljetuspalvelun käyttö. Saattaja myönnetään, jos asiakas tarvitsee toisen henkilön apua kuljetuksen aikana niin paljon, että taksin tai invataksin kuljettajan antama apu ei ole riittävä. Saattajapalvelu ulottuu välittömästi kuljetuspalveluihin liittyvässä liikkumisessa avustamiseen. Taksin tai invataksin kuljettaja voi noutaa henkilön huoneistosta autoon ja saattaa päätepisteessä sijaitsevaan huoneistoon (koti, laitos, liike, virasto). Kuljettajalla ei ole velvollisuutta toimia kuljetettavan henkilökohtaisena avustajana ennen saattamista tai sen jälkeen. Saattajan tarve tulee näkyä päätöksessä.

 

 

Asiakkaalta peritään jokaisesta yhdensuuntaisesta matkasta omavastuuosuus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuasetuksen (1992/912) 6 §:n mukaan.

 

Lisätietoja:

Vammaispalvelupäällikkö Sanna Vähä-Vahe, puh. 044 732 8159

 

Sosiaaliohjaaja Hilkka Silén, puh. 044 0328 309

 

Perusturvajohtaja:

Perusturvalautakunta hyväksyy seuraavat vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun myöntämisperusteet:

 

 

1. Kuljetuspalvelua myönnetään Säkylässä ja lähikuntien alueella (Eura, Huittinen, Loimaa, Pöytyä, Harjavalta ja Kokemäki).

 

 

2. Erikseen voidaan myöntää matkoja ns. toiminnalliseen lähikuntaan harkinnanvaraisesti. esim. virastoihin, joita ei ole Säkylän ja lähikuntien alueella. Toiminnallisen matkan pituus tulee olla kohtuullinen ja matkoista tulee sopia erikseen vammaispalvelusta vastaavan työntekijän kanssa.

 

 

3. Kuljetuspalvelupäätös on henkilökohtainen eli asianosaisen tulee aina olla mukana matkassa.

 

 

4. Invataksin käyttöoikeus myönnetään, jos asiakas ei vammansa tai sairautensa vuoksi kykene käyttämään tavallista taksia.

 

 

5. Yhdensuuntaisen matkan odotusajalta peritään enintään 15 minuuttia. Edestakaisella matkalla taksin odotusajalta korvataan yhteensä enintään 30 minuuttia. Loput taksin odotusajasta jää asiakkaan maksettavaksi. Taksin odottamista ei suositella, mikäli kaksi erillistä matkaa tulee edullisemmaksi.

 

 

6. Taksiyrittäjällä (invataksi) on mahdollisuus periä erikseen erityinen avustamislisä. Avustamislisä on asiakaskohtainen ja se voidaan periä vain yhden kerran kuljetuskertaa kohden (myös meno-paluukuljetukset). Avustamislisä sisältää kuljetettavan tavanomaisen saattamisen ja avustamisen.

 

 

7. Vammaispalvelulain mukainen yksi kuljetuspalvelumatka on yhdensuuntainen matka kohteesta A kohteeseen B. Yhteen matkaan voi sisältyä kaksi pientä pysähdystä. Yhdensuuntainen matka ajetaan aina suorinta reittiä asiointikohteeseen. Matkojen ketjuttaminen kuljetuspalvelualueen ulkopuolelle ei ole sallittua. Asiakas maksaa itse kuljetuspalvelualueen ulkopuolella tapahtuvan kuljetuksen.

 

 

8. Taksamittari käynnistetään, kun auto on asiakkaan käytettävissä eli taksin ollessa tilattuna aikana tilatussa kohteessa.

 

 

9. Kohtuullisen hidasajon hintana pidetään 5 €/matka. Hidasajoa syntyy esimerkiksi silloin, kun taksi on paikoillaan liikennevaloissa tai matelee ruuhkassa.

 

 

10. Omavastuuosuus määräytyy matkan pituuden mukaan. Asiakkaalta peritään jokaisesta yhdensuuntaisesta matkasta omavastuuosuus ja edestakaisesta matkasta kaksi omavastuuosuutta seuraavasti: alle 6 km 3,30 €; yli 6-10 km 3,60 €; yli 10-20 km 4,90 €; yli 20-30 km 6,10 €; yli 30-40 km 7,40 €; yli 40-50 km 9,30 € ja yli 50 km 11,80 €.

 

 

11. Jokainen matkustaja, jolle on myönnetty kuljetuspalvelu, maksaa omavastuuosuuden taksissa. Myös pariskunnat, joilla molemmille on myönnetty kuljetuspalvelu ja he matkustavat samanaikaisesti, molemmat maksavat taksissa omavastuuosuuden. Henkilö, jolle ei ole myönnetty kuljetuspalvelua, maksaa matkastaan jaetun normaaliosuutensa.

 

 

12. Jos kyydissä on samaan aikaan eri paikkakuntien asiakkaita (esim. palveluasumisyksiköt), jokaiselta peritään omavastuuosuus ja laskun loppusumma jaetaan henkilöiden kotikuntien kesken.

 

 

13. Jos asiakas tarvitsee kuljetuspalvelumatkan aikana saattajaa, saattajan tarve tulee näkyä päätöksessä. Saattaja voi matkustaa taksissa veloituksetta (myös henkilökohtaiset avustajat).

 

 

14. Kuljetuspalveluna ei korvata oman auton käyttöä.

 

 

15. Kuljetuspalvelua ei myönnetä matkoihin, joihin on mahdollisuus saada korvaus muun lain perusteella esim. sairausvakuutuslaki. Kuljetuspalvelua ei voi käyttää terveyskeskus ja sairaalakäynteihin eikä lääkärin määräämiin kuntoutuksiin ja hoitoihin.

 

 

16. Taksiautoilijalle korvataan säännöllisesti suoritettavista työ- ja opiskelumatkoista aiheutuneet kohtuulliset kustannukset. Korvaustapa ja omavastuut sovitaan tapauskohtaisesti erikseen.

 

 

17. Osoitteen tai kotikunnan muuttuminen tai muu olosuhteissa tapahtunut muutos tulee ilmoittaa vammaispalvelun sosiaaliohjaajalle kuljetuspalvelupäätöksen tarkistamista varten. Jos kuljetuspalveluasiakas siirtyy pysyvään laitoshoitoon tai ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa antavaan asumispalveluyksikköön, kuljetuspalvelun tarve arvioidaan uudelleen.

 

 

18. Kuljetuspalvelun ohjeiden vastainen käyttö: Kuljetuspalveluista päättävällä viranomaisella on velvollisuus seurata ajetuista matkoista aiheutuvia kustannuksia. Mikäli ohjeiden vastaista käyttöä todetaan, tästä aiheutuneet kustannukset peritään takaisin.

 

Päätös:

Perusturvalautakunta hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.

======


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa