Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.12.2018/Pykälä 98

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta

§ 98

11.12.2018

 

LAUTAKUNNAN ALAISTEN VIRANHALTIJAPÄÄTÖSTEN TIEDOKSI SAATTAMINEN

 

PJSYMPLK 11.12.2018 § 98

 

 

Kuntalain 92 §:n mukaan mm:

 

 

"Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

 

Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

 

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

 

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

 

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

 

2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

 

3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos kunnat niin sopivat."

 

 

Hallintosäännön 45a §:n mukaan: "Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

 

 

Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä."

 

 

Hallintosäännön 45b §:n mukaan:

 

"Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

 

Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.

 

 

Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheenjohtajalle ja esittelijälle.

 

 

Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."

 

 

Päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä kirjallisesti.

 

 

Em. viranhaltijan ratkaistavaksi siirretyt lupa- ym. asiat, joita ei voi ottaa toimielimen käsiteltäväksi, on tarkoituksenmukaista tuoda kuitenkin tiedoksi ympäristölautakunnalle.Lautakunnan tiedoksi saatetaan päätösehdotuksessa mainitut viranhaltijapäätökset. Päätökset esitellään tarvittaessa kokouksessa.

 

Ympäristöpäällikkö:

Lautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

 

TOIMIELIMELLE MÄÄRÄTTY RATKAISUVALTA, JOKA ON DELEGOITU VIRANHALTIJOILLE

 

 

Ympäristöpäällikkö

 

§ 10 Ilmoitus rakennuksen polttamisesta

 

§ 11 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta

 

 

Ympäristöterveydenhuolto

 

§ 17 Päätös tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntilupahakemuksesta

 

 

Rakennustarkastaja

 

 

Eura

 

§ 176 Rakennuslupa

 

§ 177 Toimenpidelupa

 

§ 178 Toimenpidelupa

 

§ 179 Toimenpidelupa

 

§ 180 Toimenpidelupa

 

§ 181 Toimenpidelupa

 

§ 182 Toimenpidelupa

 

§ 183 Toimenpideilmoitus

 

§ 184 Toimenpidelupa

 

§ 185 Luvan voimassaoloajan jatkaminen

 

§ 186 Toimenpidelupa

 

§ 187 Toimenpidelupa

 

§ 188 Toimenpidelupa

 

§ 189 Toimenpidelupa

 

§ 190 Toimenpidelupa

 

§ 191 Toimenpidelupa

 

§ 192 Toimenpidelupa

 

§ 193 Toimenpidelupa

 

§ 194 Toimenpidelupa

 

§ 195 Toimenpideilmoitus

 

§ 196 Toimenpideilmoitus

 

§ 197 Rakennuslupa

 

§ 198 Rakennuslupa

 

§ 199Toimenpideilmoitus

 

§ 200 Luvan voimassaoloajan jatkaminen

 

§ 201 Toimenpidelupa

 

 

Säkylä

 

§ 146 Rakennuslupa

 

§ 147 Toimenpidelupa

 

§ 148 Luvan voimassaoloajan jatkaminen

 

§ 149 Luvan voimassaoloajan jatkaminen

 

§ 150 Rakennuslupa

 

§ 151 Toimenpideilmoitus

 

§ 152 Toimenpideilmoitus

 

§ 153 Toimenpidelupa

 

§ 154 Rakennuslupa

 

§ 155 Toimenpidelupa

 

§ 156 Rakennuslupa

 

§ 157 Toimenpidelupa

 

 

HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVA RATKAISUVALTA

 

 

Ympäristöpäällikkö

 

§ 6 Eläinlääkärin osittainen virkavapaus

 

 

 

TOIMIELIMELLE ERIKSEEN MÄÄRÄTTY RATKAISUVALTA, JOKA ON DELEGOITU VIRANHALTIJOILLE

 

 

Lautakunta päättää, että se ei käytä kuntalain 92 §:n ja hallintosäännön 45a §:n mukaista otto-oikeuttaan.

 

Päätös:

Esityksen mukaan.

======


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa