Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.12.2018/Pykälä 97

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta

§ 97

11.12.2018

 

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TARKASTUSOIKEUS

 

523/62.620/2018

 

PJSYMPLK 11.12.2018 § 97

 

Satakunnan sote- ja maakuntauudistuksen ympäristöterveydenhuollon valmistelutyöryhmä pyrkii yhtenä tehtävänään yhtenäistämään Satakunnassa nykyisin toimivien neljän ympäristöterveydenhuollon yksikön toimintatapoja ja toiminnan linjauksia. Satakunnassa ympäristöterveydenhuollosta huolehtivat Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän ympäristöterveydenhuolto, Porin kaupungin ympäristö- ja lupapalvelut, Rauman kaupungin ympäristöterveydenhuolto ja 1.1.2019 alkaen Etelä-Satakunnan ympäristötoimisto.

 

 

Toimintatapojen ja linjausten yhtenäistämiseksi pyritään tulevina vuosina siihen, että eri valvontayksiköissä työskentelevät viranhaltijat osallistuvat muutaman kerran vuodessa toistensa tekemiin tarkastuksiin. Ulkopuolisella henkilöllä, jolla ei ole toimivaltaa tarkastuksen tekemiseksi, ei ole yksiselitteisesti oikeutta olla läsnä tarkastuksessa. Tästä syystä on katsottu aiheelliseksi laatia sopimus, jolla annettaisiin kaikille Satakunnan ympäristöterveydenhuollon viranhaltijoille toimivalta tehdä omia tehtäviään vastaavia tarkastuksia koko Satakunnan alueella. Sopimus ei antaisi toimivaltaa muiden valvontatoimenpiteiden kuin tarkastuskäyntien tekemiseen.

 

 

Sopimuksella siirrettyä toimivaltaa on tarkoitus sopimustekstin mukaisesti käyttää ainoastaan siihen, että toisessa valvontayksikössä työskentelevä viranhaltija voi osallistua tarkastukseen. Tarkastuksen tekemisestä, sen raportoinnista ja siihen liittyvistä toimenpiteistä vastaisi aina kunkin valvontayksikön oma viranhaltija. Tarkastuksiin osallistuttaisiin vastavuoroisesti, eikä toimintaan liittyisi kustannusten korvauksia tai muuta rahan tai työajan siirtoa valvontayksiköstä toiseen. Kunkin valvontayksikön johtava viranhaltija on sitoutunut edellä mainittujen periaatteiden noudattamiseen ja huolehtii siitä työnjohdollisin keinoin.

 

 

Sopimuksessa mainituissa tarkastusoikeutta koskevissa säännöksissä annetaan viranomaiselle oikeus tehdä kyseisen lain nojalla tarkastuksia ja teettää niihin liittyviä tutkimuksia sekä tarkastusten tekemiseksi päästä alueille tai rakennuksiin, joissa harjoitetaan kyseisen lain mukaista toimintaa, saada tarvittavat tiedot ja tehdä tarvittavat mittaukset ja tutkimukset.

 

 

Sopimus on valmisteltu maakuntavalmistelussa ympäristöterveydenhuollon valmistelutyöryhmässä ja vastaava päätösehdotus tuodaan kunkin valvontayksikön monijäsenisen toimielimen hyväksyttäväksi.

 

Lisätietoja:

Ympäristöpäällikkö Jukka Reko, puh 02 8328 322.

 

Ympäristöpäällikkö:

Ympäristölautakunta hyväksyy liitteenä olevan sopimuksen.

 

Päätös:

Esityksen mukaan.

======


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa