Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta
Pöytäkirja 26.06.2018/Pykälä 62

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta

§ 62

26.06.2018

 

KYÖPELIN MAANKAATOPAIKAN VESISTÖVAIKUTUSTEN TARKKAILUOHJELMAN HYVÄKSYMINEN

 

121/64.641/2014

 

PJSYMPLK 26.06.2018 § 62

 

Euran kunnalla on Lounais-Suomen ympäristökeskuksen 13.11.2008 myöntämä ympäristölupa Kyöpelin maankaatopaikan toiminnalle. Ympäristöluvan mukaan kaatopaikka-alueella muodostuvat valumavedet on johdettava kaatopaikan alapuoliseen ojaan laskeutusaltaan kautta. Purkuojaston kunnossapidosta on myös määräyksen mukaan huolehdittava. Keväällä 2016 todettiin, että metsänistutuksen takia tehty maanmuokkaus aiheutti sen, että kaikki suoto- ja valumavedet eivät kulkeutuneet lupamääräyksen mukaisesti. Purkuojasto oli myös muilta osin huonossa kunnossa. Syksyn 2016 aikana ojasto kunnostettiin ja aloitettiin uuden vesientarkkailusuunnitelman laatiminen Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen (KVVY Tutkimus Oy) toimesta. Suunnitelman toimivuutta on testattu vuonna 2017.

 

 

Lupamääräyksen 17 mukaan toiminnanharjoittajan on tarkkailtava toiminnasta muodostuvia suoto- ja valumavesiä sekä niiden ympäristövaikutuksia avo-ojasta ennen laskeutusallasta sekä välittömästi laskeutusaltaan alapuolelta kaksi kertaa vuodessa (keväällä ja syksyllä), kun ojassa on virtaama. Maankaatopaikan vesinäytteet on otettu vuodesta 2009 lähtien ojasta laskeutusaltaan yläpuolelta sekä laskeutusaltaan alapuoliselta mittapadolta. KVVY Oy esittää uuteen vesistötarkkailuohjelmaan lisättäväksi kaksi uutta näytepistettä, joista toinen on kampaojaston yläpuolella ja toinen maankaatopaikalta lähtevän ojan allasvesien liittymän alapuolella. Saadut tulokset tukevat uusien pisteiden liittämistä tarkkailuun. Näytteet esitetään otettavaksi edelleen kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja syksyllä. Vesinäytteistä analysoidaan aiempaan tapaan kiintoaine, sameus, pH, sähkönjohtavuus, kemiallinen hapenkulutus, kokonaistyppi ja -fosfori, ammoniumtyppi sekä fekaaliset entorokokit ja lämpökestoiset koliformiset bakteerit. Näytteenoton yhteydessä määritetään ojien virtaama ja tulosten perusteella arvioidaan kuormituksen vaikutusta purkuvesistöön.

 

Lisätietoja:

Ympäristötarkastaja Johanna Thessler p. 044 7307 423, johanna.thessler@sakyla.fi.

 

Ympäristötarkastaja:

Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta hyväksyy KVVY Tutkimus Oy:n laatiman vesistövaikutusten tarkkailuohjelman noudatettavaksi Kyöpelin maankaatopaikan tarkkailussa. Edellisen vuoden tarkkailun yhteenvetoraportti on toimitettava Pyhäjärviseudun ympäristötoimistolle vuosittain toukokuun loppuun mennessä.

 

 

Kyöpelin maankaatopaikan vesientarkkailusuunnitelman hyväksymisestä peritään Euran ja Säkylän ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukainen maksu 450 €.

 

Päätös:

Esityksen mukaan.

======


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa