Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://sakyla01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta
Pöytäkirja 26.06.2018/Pykälä 59

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta

§ 59

26.06.2018

LAUSUNTO LÄNSI-SUOMEN PROSESSIVESI OY:N YMPÄRISTÖLUVAN MUUTTAMISESTA

61/64.641/2013

PJSYMPLK 26.06.2018 § 59

Länsi-Suomen prosessivesi Oy hakee lupaa Eurassa Fankkeen teollisuusalueella sijaitsevan jätevesien käsittelylaitoksen ympäristölupaan. Muutoshakemus koskee öljyisten jätevesien käsittelyn aloittamista laitoksella. Hakemus on esityslistan liitteenä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Pyhäjärviseudun ympäristölautakunnan lausuntoa asiassa.

Ympäristötarkastaja:

Ympäristölautakunnan mielestä erityistä huomiota lupamääräyksissä on kiinnitettävä siihen, että synteettisiä tai mineraaliöljyjä sisältävää jätevettä ei pääse laitoksesta vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin eikä JVP Eura Oy:n puhdistamolle normaali- eikä poikkeustilanteissa. Laitoksessa tulee olla jatkuvatoiminen laitteisto, jolla tarkkaillaan jätevesiviemäriin purkautuvien synteettisten ja mineraaliöljyjen ja/tai niiden haitallisten ainesosien määrää. Em. öljyistä voi aiheutua jätevedenpuhdistamon prosessin häiriintymistä ja siksi em. öljyille olisi luvassa määriteltävä sellaiset raja-arvot, että puhdistamon toiminnalle ei voi haittaa aiheutua, tai kiellettävä em. öljyjen pääsy jätevesiviemäriin kokonaan.

Ennen toiminnan aloittamista on yrityksen tehtävä sopimus myös Euran vesihuoltolaitoksen kanssa uudentyyppisten jätevesien johtamisesta viemäriin sekä jätevedenpuhdistamoa on informoitava asiassa.

Asian kiireellisyyden vuoksi pöytäkirja merkitään tarkistetuksi tämän asian osalta kokouksessa.

------

Käydyn keskustelun aikana Seppo Varjonen esitti Virva Peltonen-Rekolan kannattamana seuraavaa:

Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta ei puolla luvan antamista. Toiminnan riskit jätevedenpuhdistamon toiminnalle ovat liian suuret.

Jos lupa kuitenkin päätetään antaa niin ympäristölautakunnan mielestä erityistä huomiota lupamääräyksissä on kiinnitettävä siihen, että synteettisiä tai mineraaliöljyjä sisältävää jätevettä ei pääse laitoksesta vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin eikä JVP Eura Oy:n puhdistamolle normaali- eikä poikkeustilanteissa. Laitoksessa tulee olla jatkuvatoiminen laitteisto, jolla tarkkaillaan jätevesiviemäriin purkautuvien synteettisten ja mineraaliöljyjen ja/tai niiden haitallisten ainesosien määrää. Em. öljyistä voi aiheutua jätevedenpuhdistamon prosessin häiriintymistä ja siksi em. öljyille olisi luvassa määriteltävä sellaiset raja-arvot, että puhdistamon toiminnalle ei voi haittaa aiheutua, tai kiellettävä em. öljyjen pääsy jätevesiviemäriin kokonaan.

Ennen toiminnan aloittamista on yrityksen tehtävä sopimus myös Euran vesihuoltolaitoksen kanssa uudentyyppisten jätevesien johtamisesta viemäriin sekä jätevedenpuhdistamoa on informoitava asiassa.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selostuksen, jossa hän totesi, että käsittelyn pohjana olevasta ympäristöpäällikön esityksestä oli tehty poikkeava esitys, jota oli kannatettu, siten tulee äänestää. Selostus hyväksyttiin.

Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi kädennostoäänestyksenä, äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin Varjosen tekemän esityksen puolesta 3 ääntä (Varjonen, Peltonen-Rekola, Saari) ja ympäristöpäällikön tekemän esityksen puolesta annettiin 6 ääntä (Juusela, Nurmi, Sulin, Tuomola, Mäkinen, Aaltonen). Puheenjohtaja julisti ympäristölautakunnan päättäneen edellä olevan perusteella hyväksyä ympäristöpäällikön ko. asiassa tekemän esityksen.

Päätös:

======

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa